Kaunis kesäpäivä

perjantai 4. syyskuuta 2020

Terveisiä Taavetista

 4.9.2020  




Kynät, tussit, siveltimet, pensselit, sukkapuikot, virkkuukoukut päättivät eilen illalla virkistää päättyvää päivää ja tanssivat iloisena sekasotkuna lattialle. Helenalla on erilaisia kyniä ja muuta tarpeistoa parvekkeella vanhoissa kukkaruukuissa ja on myös sisällä, sohvapöydällä ja eilen, kun olimme menossa levolle, jokin hiha tai sormenpää osui hipaisemaan tällaista kynätelinettä ja se putosi lattialle. Sisältö levisi iloisesti helisten ja kilisten kaikkiin suuntiin ja etsimme niitä vielä aamusella taskulampun kanssa sohvan alta, maalaustelineen pohjapuiden ja kirjahyllyjen alta.

Kynä. Se saa minut pysähtymään. Se on piirtäjälle, mutta yhtä lailla myös kirjoittajalle ensimmäinen asia. Kynä on niin kuin aakkosten A. Olen maininnut tässä Kaunis kesäpäivä -blogissa ennen, että kirjoitan yhtä päiväkirjaa kaunokirjoituksella. Kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitten siirryin kaunokirjoituksesta tekstaukseen. Se tuntui silloin hyvältä ajatukselta. Ehkä yksi ponnin asiassa oli se, että tekstauksesta saa paremmin selvää – siis lukija – kuin huonon käsialan omaavan henkilön kaunokirjoituksesta.

Paha virhe. Vajaa vuosi sitten palasin kaunokirjoitukseen ja olen kirjoittanut kaunoa ja kaunolla sen jälkeen käytännössä päivittäin. Olen saanut takaisin menneen. Olen palannut puoliväliin elämää takanani. Ymmärrän myös, että olen ainakin osittain heittänyt pois haaskoon puolet elämästäni, kun en ole pysynyt kaunokirjoituksessa.  


Kynä ja kirjoittaminen kuuluvat yhteen, samoin kuin kynä ja piirtäminen.


5.9.2020

Eilen kävelimme ensimmäisen kerran lenkkipolulla kuutostien pohjoispuolella. Käännyimme Savitaipaleentieltä Kaluste-Poutasen ohi ja korkeajännitelinjan alla kulkevaa tietä, kunnes päädyimme lenkkipolulle. Palasimme keskustaan jalankulkutunnelin kautta tai putki, mikä se on, tuubi.

Tänään aamulla poljimme Nummelle. Nimitämme sitä keskenämme nykyisin niin. Eli ajoimme Kelveläntietä pienen matkaa, jätimme pyörät sopivaan paikkaan ja saapastelimme kosteassa metsässä. Kiersin ensin sen verran, että löysin pienen pussillisen kanttarelleja ja sen jälkeen aloin kerätä puolukoita. Helena valokuvasi marjanpoiminnan ohessa ja ihaili maisemaa. Kauempaa kantautui ajoittain ohikulkevan junan kolinaa, joka erottui kuutostien liikenteen kumusta.  




Eilen kirjoitin tässä Kaunis kesäpäivä -blogissa kaunokirjoituksesta. Se vertautuu minusta käsitöiden tekemiseen. Olen lukenut väitteen, että käsillä tekeminen vaikuttaa aivoihin. Se tuntuu luonnolliselta, sillä aivot ohjaavat käsiä ja kädet välittävät tietoa ja palautetta aivoihin. Käsitöiden teko ja kirjoittaminen hierovat aivoja. Tekee mieli ajatella niin. En tiedä erittyykö tämän käsin tapahtuvan toiminnan ansiosta jotain ainetta, aineyhdistelmää, joka tekee hyvää aivoille vai onko toisto se, mikä tuntuu hyvältä?

Huomasin muuten, että käsiala on pysynyt samana, vaikka olin vuosikymmenet kirjoittamatta kaunoa. Se on jäänyt jonnekin syvälle aivoihin ja motoriikkaan aivojen ja käden välillä.



6.9.2020

Jatkan kaunokirjoittamisesta ja kirjoittamisesta: Kirjoittaminen alkoi koulun myötä. Luin neljävuotiaasta alkaen, mutta en muista milloin aloin harjoitella kirjoittamista. Muistan vaakasuuntaan pitkulaisen kaunokirjoitusvihon, johon piti yrittää tehdä ja jäljentää riveille yhtä kauniita kirjaimia kuin opettaja teki taululle. Samaa kirjainta rivikaupalla. Onko se työvälineen haltuunottoa, sen hallinnan harjoittelua? Iso A-kirjain ja pieni a. Siinä on alku.

Ei ihme, että kaunokirjoitus juurtui syvälle päähän? Lapsi yritti parhaansa ja totteli. Tarkoitus oli saada ihanteellinen käsiala, mutta siitä tuli vain oman näköinen käsiala. Sitä tuli harjoitettua ja harjoiteltuja niillä oppitunneilla, joina opettaja täytti kirjoituksella pitkän taulun täyteen ja joutui pyyhkimään sitä toisesta päästä saadakseen mahtumaan lisää tärkeää tekstiä. Kirjoittamisharjoituksia samalla.

Pidin jossain vaiheessa myös päiväkirjaa eli täytin vihkoja kaunokirjoituksella. Sitten hävitin niitä, koska kirjesalaisuus ei yltänyt päiväkirjoihin. Olin hieman hämmästynyt, kun minulle selvisi, että kuka vain saattoi lukea päiväkirjaani. En ollut itse keksinyt sitä mahdollisuutta, että lukisin toisten salaisia päiväkirjoja. Ne ovat salaisia niin kauan, kunnes ne julkaistaan tai julkistetaan. En ole oivaltanut vieläkään, että voisin lukea toisten päiväkirjoja.  

Tänä aamuna oli yöllisten sateiden jälkeen kosteaa, märkää ja sumu nousi maaperästä. Teimme kävelyretken alas Taavetin asemalle ja takaisin. Helena otti ison kameran mukaan.










7.9.2020

Aamulla viiden jälkeen, kun kävin parvekkeella katsomassa Venusta, huomasin pulujen nukkuvan rivistönä sadevesikourun laidalla. Ehkä ne ovat olleet siinä aina, mutta älysin ensimmäisen kerran katsoa niitä.

Kuuden jälkeen pyöräilimme rantaan. Helena ui. Minä seisoin laiturilla. Joutsenet, kolme lintua, lensivät matalalla kaarroksen järven yllä.  




Puoli yhdeksältä torilla kahvilla, kun aurinko paistoi vielä. Koululaiset pyöräilivät koulutiellään. Heillä taisi olla kauppa-asioita.

Maanantai kuluu tunti tunnilta. Kohta lähdemme kirjastoon, palautamme Kamera -lehdet, jotka olivat lainassa ja kierrämme uutuushyllyn läpi.

Kirjoitan tätä koneella, Kaunis kesäpäivä -blogin Terveisiä Taavetista -päiväkirjaan ja saatan kirjoittaa myöhemmin päivällä lisäyksiä koneella olevaan Taavetti -päiväkirjaani ja vielä myöhemmin, iltapäivällä tartun lyijytäytekynään, avaan vihon ja kirjoitan kaunokirjoituksella kolmatta päiväkirjaa ja joka tulee joskus tulevaisuudessa lahjana Helenalle. Päiväkirjat menevät päällekkäin ja limittäin. Taavetti -päiväkirjassa on päivän aluksi jokin maininta blogin tilanteesta ja säästä, ne kuuluvat sinne osastolle ja kaunokirjoituspäiväkirjassa on pääteemana omat kirjoitukseni eli tiedotan, millä sivulla olen menossa mitäkin kulloista tekstiä, esimerkiksi eilen ja tänään Repeä. Repe on eilisen jäljiltä sivulla 34. Tekstiä siinä tiedostossa on 123 sivua, mutta olen muokkaamassa sitä osin uusiksi. Tekstit ovat vähän samanlaisessa jatkuvassa muutoksessä kuin sääilmiöt. Tai voisiko tekstejä verrata lumeen: Talvella sataa hyvässä lykyssä lunta, mutta keväällä se sulaa. Onneksi seuraavana talvena on tiedossa jälleen nietoksittain lunta tai sivukaupalla tekstejä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti