>>>jatkuu>>>
ALDOUS Tsitsis leikkii Prinssin kanssa niin kuin isä pienokaisensa kanssa, ottaa tämän syliin ja hellyys valtaa minut. Rakastun syvemmin Aldoukseen. Olen niin täynnä rakkautta Prinssiä kohtaan, ettei se tunne voi enää kasvaa, mutta Aldousta rakastan jälleen hieman enemmän kuin ennen.
Muistan runon, jonka Aldous Tsitsis lähetti minulle sen ensimmäisen tapaamisemme jälkeen. Sen kerran jälkeen, jolloin kohtasimme ensimmäisen kerran, kättelimme ja puhuimme toisillemme. Prinssi oli silloin vielä mahassani ja minua suojeleva Heppu oli yhä vahvana ja luotettavana ja ainoana vieressäni.
Jos en saa olla sinun kanssasi / mitä muuta minulla on / ei kasteista aamua / haikeaa, tummaa iltaa. / Elän sinulle / saatpa nähdä / mitään pyytämättä / kaiken antaen / sinulle kaunokaiseni yksin.
”Se on kaunis runo”, sanon Aldoukselle.
Aldous ei vastaa.
”Nukutko sä?” kysyn.
”En. Kuuntelen sun kaunista ääntäsi.”
Aldous Tsitsis on pojan kanssa aina, kun hän käy kääntymässä, kylässä. Hän kohtaa isännän tutisevana pyörätuolissaan. Muistan monta sellaista hetkeä, jolloin Aldous pitää Prinssiä sylissä ja he kaksi seisovat Hepun edessä ja katsovat kumaraa hahmoa. En kuule mitä he puhuvat, mitä sanoja Aldous lausuu, mutta siinä ovat kolme minun miestäni, pienin ja vanhin ovat vielä ja yllättäen puhumattomia, toinen vaiennut ja toinen ei ole vielä alkanut puhujan uraansa ja kolmas on muuten vain vajaa.
Hullu, kylähullu, idiootti. Sinä hymyilevä idiootti. Mistä sinulla riittää noita hymyjä? Et ole varsinainen humoristi, vaan enemmän vakavikko, mutta se ei estä sinua hymyilemästä, appostelemasta suu auki.
Prinssille Aldous-setä ei ole mikään kummajainen. Aldous on persoona, nimensä mittainen.
Prinssin ensimmäinen sana on äiti. Seuraava on alo. Äiti ja alo, niillä pärjää pitkälle. Isä on itä.
Manasiko Aldous Tsitsis tunnustusrunollaan Hepun kuolleeksi? Manasiko hän Prinssin samoin?
En ajattele näin ikävästi ja ajattelen silti.
Jossain välissä, jonain hetkenä, kun Prinssi on päivälevolla ja kun Hepun hoitaja on poissa – se on sitä aikaa, kun Aldous ja minä emme olleet saaneet vielä toisiamme – manasin kerran tai kahtena kertana mieleni pimeässä Aldousta tappamaan Hepun.
Tapa se, jos olet mies, ajattelin tylynä. Tapa ja saat palkkiosi, minut. Saat tehdä minulle mitä haluat.
Muistan ajatelleeni näin pahoja. Olin väsynyt ja kyllästynyt. Minut oli petetty katkerasti. Halusin koetella myös tätä vianaluista miestä, joka on siinä maailmanajassa meidän perheystävämme ja haluaisi olla varmaan enemmän. Haluan jotain vastinetta tältä Aldoukselta. Ovatko runot hänelle pelkkiä sanoja vai onko mies valmis tekemään mitä hyvänsä rakastamansa naisen vuoksi?
Eikö rakkaus ole sitä, että rakkaan vuoksi on valmis kaikkeen?
Tapa ja nouda palkkiosi, usutin sanattomasti, kerran toisensa jälkeen.
Yllätyin, kun Aldous Tsitsis vastasi: ”Saan minä muutenkin.”
Hetken luulin, että olin puhunut ääneen. Kysyin sitä?
”Et puhunut, mutta ajattelit”, Aldous vastaa.
Sen kerran perästä uskoin, että Aldous omasi kyvyn ylittää empaattisuudellaan esteet.
”Saat muutenkin”, kuiskaan nyt makuuhuoneen hämärässä. Hämärästä hämärään.
Aldous suutelee rintaani.
Alkaako hän uudestaan? mietin. Ainakin hän pääsee liukkaille.
Aldouksen sormet siirtyvät emättimen suulle.
”Sä olet märkä töhnöstä”, hän sanoo.
Töhnö on meidän yhteisiä sanojamme.
”Kuka lie kasteli”, vastaan.
”Kasteli kukan tämän”, Aldous runoilee.
”Jatkanko vai rakastelemmeko?” kysyn.
”Molempia.”
”Ihanko totta?”
Työnnän käteni tutkimusretkelle meidän väliimme ja tunnen märän, sottaisen siittimen, joka on nousussa taas.
”Sä olet hillitön”, sanon.
Ulkonäkö pettää, myönnän. Kun Aldous Tsitsis tuli tänään luokseni ja menin miestä vastaan, ehdin keittiön ovensuuhun ja siinä hyvässä valaistuksessa Aldous näytti silmissäni harmaalta haamulta. Enemmän kuolleelta kuin elävältä.
Yllätyin. Mitä on tapahtunut? ihmettelin, mutta en kuitenkaan kysynyt sitä ja se mikä oli, huonovointisuus tai mitä ikinä oli, hellitti Aldouksen kasvoilta ja hän hymyili ja sen jälkeen en halunnut kysyä enää mitään.
”Sä olet himoittava”, Aldous vastaa minulle. ”Edestä vai takaa?”
”Takaa. Mä haluan katsella tyynyä.”
”Kumma akka.”
”Olenko mä akka sun mielestä?” kivahdan, mutta käännyn kuitenkin. Aldous Tsitsis vetäytyy sivuun siksi hetkeksi, että pääsen kääntymään ja kun olen mahallani, Aldous tulee reisiväliini.
Märkää ja tahmeaa. Meillä on froteepyyhe alla suojana, iso pyyhe, jotta lakana varjeltuu, mutta tiedän, että seuraava satsi menee pyyhkeen läpi. On voinut mennä jo.
Haluan katsella kaukaisuuksiin, katsella omiani ja minulle sopii hyvin, että Aldous touhuaa siellä takana, asennossa, jossa miehen polvet ovat takamukseni kahden puolen. Katson tyynyä, sitä pitkin ja sen ohi lattiaa ja seinää. Kohotan pyllyä, osaan pelata sillä ja Aldouksen kulli painuu melkein täytenä häpyhuulten väliin, mutta hän ei työnnä sitä vielä sisään. Terska pyyhkii, pöykkii klitorista, häpyhuulet kiittävät ja suljen silmäni.
Ensimmäinen kerta Hepun kanssa, kun vein hänet kapeaan neidonsänkyyni. Siitä on ikuisuus. Me olimme kuin kaksi teiniä kisailemassa.
”Mä olen liian vanha sulle”, Heppu sanoi. Hän jätti sen tilan ja varan, että olisin voinut kieltäytyä, perua, tulla katumapäälle.
”Et ole”, vastasin. ”Olet juuri oikean ikäinen minulle.”
Sinua minä hain / vaikka en tiennyt sitä / silloin vielä / koska silloin kaikki oli varhaista / vasta alkamassa ja alussa.
Me kinasimme asiasta.
”Ehkä nyt”, Heppu luovutti. ”Tänään sinä ajattelet niin, mutta pannaan tähän kymmenen vuotta lisää.”
Hymähdin erimielisenä, mutta ennustus osui.
”Mitä?” Aldous kysyy.
Luulin, että mies nukahti.
Niin miehistä.
”Luulin, että sä kuolit”, sanon.
”Melkein.”
”Nukutko sä?”
”En.”
Sitten Aldous kysyy mitä ja mille hymähdin?
”Näitä vaan. Heppu ennusti, että kymmenen vuoden päästä voin pitää häntä liian vanhana itselleen.”
Oletan, että Aldous nyökkää. En näe häntä, koska mies makaa selkäni päällä, takanani. Aldouksen kädet, kämmenet lepäävät toinen hartiallani, toinen on kylkiluilla hipoen rintaa. Aldouksen veltto, lyyhistynyt kulli on kuin öljyyn työnnetty ja öljyhoidosta noussut limalöntti elottoman raukeana vasten reittäni. Tunnen sen. Se valuu yhä, haavoittunut.
Ulkona on hämärtynyt ja huoneessa on yhä hämärämpää. Tiedän, että jos joku tulisi ulkoa tähän huoneeseen, tulisi vaikka sillä aikaa, kun me olemme siirtyneet molemmat vessaan, toinen istumaan pöntölle ja toinen seisomaan suihkussa sermin takana, jos joku tulisi tällöin tähän asuntoon, hän haistaisi kynnykseltä rakastelun aromin. Hän haistaisi sen vahvemmin, jos menisi makuuhuoneeseen.
Olisiko se maankaato ihme?
Heppu ihmetteli sitä, että vaikka minä olin niin viaton ihminen, saatoin sanoa kaikkea seksiin liittyvää.
”Koska minulle seksi on luonnollinen asia”, sanon tällä kertaa Aldoukselle.
”Kyllä”, Aldous vastaa.
En osaa hävetä. En hävennyt ollessani alastomana Hepun edessä ja alla. En häpeä koskea Hepun tai Aldouksen siitintä.
”Teillä kahdella on sama siitin”, sanon. Oivallan.
”Anteeksi?” Aldous hämmästyy.
”Yllätin sut.”
Tunnen Aldouksen nostavan päätä takanani, selässäni, reppuselässä. Olemme avaruusmatkailijoita ja Aldous riippuu selässäni kiinni käsin ja jaloin.
”Siittimestään miehen tuntee”, sanon.
Aldous vaikenee.
”Tunnen sinun siittimesi samanlaisena kuin tunsin Hepun siittimen. Mikään ei ole muuttunut.”
”Se on hyvä”, Aldouksen ääni tulee takaa näkymättömistä
Niskaani kutittaa odotuksesta. Odotan, että minä hetkenä hyvänsä Aldous Tsitsis painaa päänsä vasten niskaani, painaa huulet ja nenän sitä vasten, niskakuoppaan.
”Mä en ollut koskematon, kun naimme”, jatkan.
”Me?” Aldous kysyy hiljaa.
”Minä ja Heppu.”
”Onko Heppu välissämme?” Aldous kysyy ja hymyilen ja kysyn kuka nyt puhuu pelottavia?
”Anteeksi”, Aldous pyytää.
”Ei mitään”, vastaan. ”On ja ei. Se on miten asian ajattelee.”
”Kyllä.”
Me keskustelemme näitä filosofisia, syvällisiä asioita juuri toisen kerran rakastelleina. Sen verran siitä on aikaa, että hengitys ehti tasaantua.
”Saitko sä?” Aldous kysyy.
”Taas”, pistän ovelasti vastaan. Minulla on silmät auki, kun katselen hymysuin tyynyn kulmaa, tyynyliinan linnunnokkaa.
”En ole varma sinusta”, Aldous sanoo.
”Mutta itsestäsi olet?” kysyn. Sanat pallottelevat keskenään.
Niska on odottanut ja sen kaipuu palkitaan. Huulet koskevat lämpiminä niskaani. Siitä on suora yhteys kaikkialle hermostoon. Akupunktiopiste, ajattelen. Värisen kosketuksesta kuin haavanlehti.
Aldous nostaa huulensa. Hän kysyy: ”Paleletko sä?”
”En.”
"Sä värähdit?"
"Niin."
>>>jatkuu>>>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti