Kun kuu kääntää kasvot(2)

 >>>jatkuu>>>     

Toinen viikko vuosikymmentä 2020 alkaa. Luin tähän asti kirjoittamani ja masennuin. Tai suhtautumiseni on epäilevä ja epäröivä. Mitä tästä tulee? kysyn itseltäni. Mitä kaikkea minun pitää käsitellä ja sisällyttää tähän eepokseen? Yhdestä seikasta olen kuitenkin hyvilläni: Olen saanut kevennettyä raskasta asiaa. En ole sortunut taakan alle. Yritän tehdä myös jatkossa kaiken, jotta vältyn ajautumasta epäolennaiseen.

Toivoisin silti ja kaipaan, että joku aitokirjailija tulisi kertomaan minulle miten menetellä, kun koko kirjan edestä kohtauksia, tietoa ja asiaa tulvii mieleen kerralla ja kuitenkin sitä on alettava purkaa jostain päästä tai suunnasta ja toivomus on, että ei menettäisi eikä hukkaisi mitään? Auttaako siinä vain, että sulkee silmänsä, istuu alas ja tyhjentää mielensä, antaa kaiken tulvineen kadota, tulvan virrata ohitseen ja nousee sen jälkeen silmäilemään mitä on jäänyt ympärille tähteeksi?

Uhkapeli.

Euroopan osalta isointa muutosta, jonka alaisena elämme tätä uutta vuosikymmentä, on brexit eli Britannian ero EU:sta. Siitä tullee viimein totta. Sen väännön osalta selvisi ainakin minulle, että kunnioitetut britit taitavat olla varsin sekopäistä porukkaa. Ainakin heidän televisioidut parlamentti-istunnot ovat sitä, samoin kuin eri klikkien suorittamat välistävedot ja oman edun tavoittelu. Se näyttää näin matkan päästä likaiselta peliltä.

Suomalaisena toteutuva, jakautuva Eurooppa, jossa Englanti on puoliksi sivussa, merkitsee ainakin meidän tuleville, nouseville jalkapalloilijoillemme tiettyjä hankaluuksia. Englantiin ei pääse enää välttämättä noin vain, vaan maahanpääsy riippuu taustoista ja selvityksistä. Maahanpääsyluvat ovat tutkinnan alla ja ennemmin perustelut pitää olla maahan pääsylle kuin englantilaisten viranomaisten taholta sen kieltämiselle.

Olipa vaikeasti sanottu. Ajatus jäi hämäräksi ja sekavaksi. Toimittajaminä häpeää. Kirjoittamani horjuvan teesin voi ymmärtää miten vain. Melkein. Lähtökohta asiassa on, että Englanti sulkee rajansa ja sisään pääsee poikkeusluvalla. Tämä käytäntö on vasta maistiainen, sillä englantilaiset ja eurooppalaiset ja maailma kokonaisuudessaan vasta opettelee tätä uutta eurooppalaista mallia.

Englanti menettää, menetti kai jo tällä rajankäynnillä aasialaisia autojättejä. Pelkästään Englannin markkinat ovat aika pienet, kun vertaa koko Eurooppaan.

Johnson, josta tuli uusi jyrä Englannin politiikkaan, on kuin toinen Trump. Siinä veljekset hoitelevat englanninkielisiä emämaita. Molemmat valtakunnat natisevat. Jos heillä ei olisi armeijoita hallinnon kuuliaisina käskyläisinä, mitenhän kävisi?

Brexit -näytelmän päivitys vuoden ja vuosikymmenen 2020 alkaessa antaa tiedoksi, että näytelmä on edelleen vaiheessa.

Mietin tässä saako toimittaja julkaista valeuutisen, -uutisia? Saako, jos ne ovat hyviä? Saako siinä tapauksessa, jos on valetoimittaja?

Yhdysvaltain osalta olen kokenut aina huvittavana sen, että heillä on Vapaudenpatsas, joka toivottaa tulijat tervetulleeksi vapaaseen länsimaailmaan. Vapaus on heidän suussaan. Se on vain sana. Sille ei voi antaa muuta todellista arvoa. Jos Yhdysvalloissa on eri mieltä eli käyttää vapauttaan olla eri mieltä, kokee taatusti sanktiota ja vainoa. Tähän asti siitä on kertynyt muutama kansiollinen esimerkkejä enkä usko, että mikään on muuttunut siltä osin. Kommunistit valtaapitävät nimeävät ja julistavat maan vihollisiksi, pettureiksi ja he ovat seurannassa, vaikka seuranta olisi nimellisesti laitonta. Kommunistien kohtelu Amerikassa on samanlaista kuin ei-suotavien henkilöiden kohtelu naapurimaassamme Venäjällä. Isot valtiot ovat pienempiä tarkempia siitä, minkälaista väkeä maan rajojen sisäpuolella asuu ja oleskelee.

Oikeastaan mitä enemmän vapaudesta puhutaan ja vaahdotaan, sitä varmempi voi olla, että jossain piilossa kuplii pintaan mätää.

Vapauden suhteen on ongelmia kaikkialla, myös kotoisessa Suomessa, se kannattaa pitää mielessä, mutta surkeinta on silti valhe vapaudesta ja patsaan tekeminen valheelle. Se ei eroa millään tavoin Venäjän Stalin- ja Leninpatsaista. Patsaita kunnioitetaan ja niille annetaan suurempia tehtäviä kuin mihin kuollut kivi pystyy. Patsaat ovat pelkkiä symboleita.

Suomi kärsii vakavasta hirvikärpäsongelmasta ja puutiaisista. Ennen jalona metsäkansana, aitoina metsäläisinä pidetyt kantasuomalaiset eivät uskalla mennä enää metsään. Hirvet, karhut ja sudet eivät saaneet suomalaisia karttamaan metsää, mutta pikkuitikat tekivät sen mihin isot otukset eivät kyenneet. Suomeen on lanseerattu kokonainen aasialaisrykmentti haravoimaan marjat ja sienet metsistä. Seassa on vain muutamia tällaisia kotoperäisiä outolaisia tai hörhöläisiä sekoilemassa ja menemässä metsään. Minun tapaisiani, joista ei tiedä ovatko ne lintuja vai kaloja, miehiä vai naisia, aikuisia vai lapsia, haihattelijoita lähinnä ja jotka yhä palvovat puukulttuuria. Kuoleeko Suomen kulttuuri puun kaatuessa? Hierretäänkö vihreä kulta paskapaperiksi?

Palaan asiaan, kun kolmas viikko on menossa vuonna 2020. Näin päivät karkaavat. Tänä vuonna katoaa jälleen muutama kunta Suomen kuntakartalta. Oletan näin. Oletan jos. Sitä tapahtumaa ja toimintaa sanovat säästöksi.

Esittelen arvon lukijoille isovanhempani, nostamatta nimiä esiin ja jotka elävät vielä molemmat. Heillä on tarinoita säästämisestä. Alkuperäiskielellä se tarkoittaa ja ymmärrän sen tarkoittavan, että otetaan säästötavoite ja laitetaan pääomaa sivuun tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Ennen aikaan säästämiseen käytettiin pankkitiliä. Sitä kartutettiin. Säästö tapahtui ennen hankintaa, ei jälkikäteen.

Ruokaa on säästetty perinnepohjalla niin, että valmistetaan keittoa kerralla enemmän, jotta siitä jää eli säästyy seuraavalle päivälle. Säästäminen on jokapäiväistä kulutuksen ohjaamista ja kontrollointia. Pieniä tekoja suuressa maailmassa.

Säästämisen käsite merkitsee tätä nykyä kuitenkin useimmille ja useimmiten samaa kuin supistaminen. Teoriassa, kun supistetaan kuntien määrää, kuntapäättäjien ja -hallinnon määrä pienenee ja tuo myötään säästöjä. Tätä tietä on kuljettu kaksikymmentä tai kolmekymmentä viimeistä vuotta. Luonnollinen kysymys on, missä ovat ja näkyvät kertyneet säästöt? On vähennetty ja supistettu ja teoreettisesti on saatu säästöjä. Väitetty mantra. Onko näin tapahtunut? Onko varma? Jos säästöön ei ole saatu eikä kertynyt mitään, silloin on pelkästään vähennetty, lopetettu, siirrytty supistavalle uralle kasvu-uran sijaan ja tämä on tehty turhaan. Tai ei turhaan, anteeksi. Jos tarkoitus on ollut ajaa toimintaa alas, supistaa omaa kapasiteettia ja potentiaalia, siinä on onnistuttu. Mutta on harhaanjohtavaa nimittää sitä säästämiseksi.

On köyhdytty ja köyhdytetty, vaan ei saatu säästöjä. Ei ole ollut varaa eikä kai välttämättä edes halua eikä aikomusta säästää siinä perinteisessä mielessä, että olisi siirretty varoja ja pääomaa syrjään tulevaa tarvetta, käyttöä tai hankintoja varten.

Tämä supistussäästäminen, joka on ehkä oikeampi nimitys sille, ei säästäminen vaan supistussäästäminen, on vitsaus, joka minun silmissäni johtaa ja on johtanut deflaatioon, inflaation vastapooliin ja joka ehkäisee tehokkaasti toimeliaisuutta ja yrittämistä. Oletan, että taloustieteilijät ovat ainakin tästä jälkimmäisestä seikasta, deflaation vaikutuksista, samaa mieltä? Edelleen isovanhempieni kertomuksista olen saanut kuulla, että isot tehtaat ja vaurastuneet yritykset pyrkivät takavuosina laajentamaan ja monipuolistamaan toimintaansa. Ne harjoittivat kannattavan päätoimialansa rinnalla ja ohessa pilottiprojekteja. Niillä oli varaa siihen ja halua. Niillä oli helmoissa kasvamassa tulevaisuuden yrityksiä tai ne tekivät tuotekehittelyä menestyäkseen alallaan ja maailmassa paremmin ja laajemmin.

Niillä oli visioita jatkon varalle. Ne eivät keskittyneet ja keskittäneet vain yhteen, jääneet sen varaan.

Nokia -brändi tarkoitti ennen lähinnä kumisaappaita, mutta kas kummaa, siitä kehittyi ja kehkeytyi matkapuhelinoperaattorihaara, jolla oli merkitystä maan- ja maailmanlaajuisesti. Tämän esimerkin olisi luullut ohjaavan ajattelua säästämissupistamistendenssiä vastaan, mutta ilmeisesti supistaminen oli ja on edelleen sen puolestapuhujille helpompi ja helpoin tie omakohtaiseen menestykseen. Oikotie henkilökohtaiseen onneen. Purkaminen toteutuksena ja toimenpiteenä on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin kokoaminen eikä vaadi sen ideoijalta suurta luovuutta eikä älynlahjoja.

Kokoaminen sanana viittaa säätämiseen, siihen ennenaikaiseen säästämiseen. Supistaminen puolestaan on enemmän vähennyslaskua.

Jotkut vanhan ajan tehtaanpatruunat perustivat jopa oman tehtaan urheiluseuroja ja rakensivat urheilukenttiä, jotta työväki harrastaisi enemmän urheilua ja vähemmän ei-suotavampia harrasteita. Tai muuten vain. 

>>>jatkuu>>>