Jatkan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin parissa, menossa kesken oleva osa Vanki. Liitän tähän lainauksen, jota edeltää kerronta siitä, että päähenkilön äiti tuo aikamiespojan huoneeseen postin yrittäen olla hajamielisen näköinen ja poika arvaa siitä, että postin seassa on jotain hänelle tärkeää. Turha toivo, vain lehtiä. Lainaus sivulta 164: ”Avasin Le Figaron. Harmin paikka! Etusivun isoimman artikkelin otsikko oli aivan sama kuin itse lähettämässäni kirjoituksessa jota ei ollut julkaistu. Eikä ainoastaan otsikko ollut sama, siinä oli täsmälleen samoja sanojakin. Tämä oli jo liikaa...” Seuraa useita sivuja tekstiä, jossa päähenkilö oivaltaa viimein, että se on hänen kirjoituksensa, lukee sen ja lukee uudestaan, lukee moneen kertaan ja yrittää asettua lukijan asemaan. Lainaus sivulta 167: ”...kun nyt pakottauduin olemaan lukija ja sälytin toisten niskoille vaivalloisen tehtävän arvioida artikkelini, onnistuin ainakin unohtamaan sen mitä olin halunnut kirjoittaa lukemalla sen mitä olin kirjoittanut...”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti