Seitsemästoista lukemani kirja tänä vuonna on Roberto Bolañon 2666. Lukukokemus vastaa samaa kuin uppoutua David Foster Wallacen Infinite Jestiin. Samoin tulee mieleen myös Günter Grassin Koiranvuosia, se etenkin lukiessani 2666 -kirjan viidettä ja viimeistä osaa Archimboldin osa. Kirjailija määräsi testamentissaan, että kirja olisi pitänyt julkaista viidessä osassa, mutta kustantaja ja omaiset päätyivät julkaisemaan sen yhtenä kirjana. Luettuani tämän megaromaanin, pidän ratkaisua hyvänä. 2666 on hajanainen tai moninainen, mutta siinä on kyse kuitenkin samasta tarinasta tai ympyrästä. Kun siinä on pysytty pitkään nykyajassa, tarkoittaa 1990 -lukua, ei tuota mitään vaikeutta, että tekijä aloittaa viimeisessä osassa Archimboldin syntymästä 1920 ja juuttuu noin sadaksi sivuksi Toisen Maailmansodan vaiheisiin ja silloin paikka on Saksa ja sen valloittamat alueet. Loppua kohti ajankohta lähestyy jälleen vuosituhannen vaihdetta. Kun vertaan Bolañoa Grassiin ja Wallaceen, Grass on näistä kolmesta värikkäin, Wallace amerikkalainen, mutta Bolaño on kollegoitaan lakonisempi, kosmopoliitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti