>>>jatkuu>>>
Sama päivä yhä, sama lepakkotodellisuus, -kanava ja -aika. Joku jossain jolloin opasti minua, että sana lepakko, suomen sanoin, tarkoittaa myös naista, joka on lesbo, pillullinen homo. Täällä lepakko tai pyrkyri alalle, mitä kuuluu sinne maailmankolkkaan, jossa tämä viesti kuuluu ja erottuu?
Onko muuten viestiä olemassa, vaikka se olisi lähetetty, jos sitä ei ole vastaanotettu? Onko vastaanotto tapahtunut, jos viestiä ei ole luettu, tosi asiassa tai sitä ei ole ymmärretty eikä tulkittu tai tulkittu oikein? Tapahtuuko ihmisten välistä kohtaantoa vai ei?
Kuka määrittelee oikein tulkitsemisen?
Mainitsin aiemmin tässä päiväkirjassa isovanhempani, jotka ovat tarkennuksena äitini puoleiset mummi ja vaari. Toispuoliset ovat, jos ovat yhä tolpillaan, Amerikan mantereella. Isäni, matruusi hetken aikaa, on syntynyt siellä kaukana. Hän on suunnannut ammoin, hurjassa nuoruudessaan merille, poikennut uteliaisuudesta maihin vanhempiensa syntymämaan eräässä nuhjuisessa satamassa ja sotkeentui suunnissa niin pahoin, että jäi tänne. Äidillä oli jokin osa asiassa, vaikka siitä ei puhuta.
Isovanhempani, jotka siis tiedän ja joiden kanssa olen vähäisesti tekemisissä, asuvat Helsingissä, lähellä ja samoin asuvat äitini ja isäni aivan tässä nurkan takana. Olen ainoa lapsi. Sovin näin lukijan kanssa, koska en halua enkä aio aiheuttaa paljastuksillani, kirjoittamalla, ajattelemalla ääneen, mitään hankaluuksia eikä traumanaiheita oikealle siskolleni ja yhtä oikealle veljelleni. Kirjoitan kuin heitä ei olisi. Kirjoitan myös muuten siten, että en painota sukupuutani, en sukuani enkä sukulaisiani. Mainitsin tähän mennessä mainitut syystä, että on mahdollista, että näen heitä silloin tällöin ja he voivat saada päähänsä tulla käymään luonani. Kutsumatta. En tapaa kutsua väkeä, ketään käymään luonani, mutta jokin varovaisuus saa minut varautumaan siihen, että milloin vain vanhempani tai jompi kumpi heistä tai mummi tai vaari voi olla ovellani. Asiat etenevät ja ihmiset tekevät niiden mukaan käytännöllisiä päätöksiään.
En silti näe, että esimerkiksi äitini tulisi hakemaan turvaa olkapäästäni, itkemään sitä vasten pahaa oloaan.
Minun sosiaalisessa elämässäni ja todellisuudessa on mukana tällä hetkellä yksi ainoa henkilö, Kulta. Me emme elä yhdessä, mutta pidämme yhteyttä. Kulta opiskelee taidegrafiikkaa. Hän tekee päättötyötä minusta, minun muodonmuutosprosessistani. Se tuntuu toisaalta hyvältä ja toisaalta hirvittää. Annan teokselle ja tutkimukselle kasvoni ja ehkä enemmänkin. Minulle oli kova pala, niin kuin on varmaan kaikille muille kaltaisilleni, ottaa lopullinen askel kohti sukupuolenvaihdosta, mutta nyt vaikuttaa siltä, että lisää askelia on edessä. Luotaamaton tulevaisuus todella. Tulevaisuus on hämärän peitossa tai udun kätkemä, näkymättömissä ja tietymättömissä.
Kulta tuli käymään. Se tapahtuu nyt iltapäivällä. Istumme olohuoneessa ja valmistaudun striptease-esitykseen. Niin koen.
”Onko vaikea paikka?” Kulta kysyy osaaottavasti. Hän on pahoittelevan ilmeinen, mutta en tiedä, en todella tiedä mitä uskoisin?
”On”, ruinaan kuin pikkupenska. Mieli tekee pyytää lisäaikaa.
”Sä voit perua milloin vain”, Kulta vakuuttaa.
Se tekee tämän vain pahemmaksi. Hänellä on fantastinen päättötyö tekeillä, mahtava, upea aihe, vertaansa hakeva aihe, koen niin ja minä voin pilata sen yhdellä sanalla, kiellolla. Tiedän, että en tee sitä, mutta se ei helpota oloani.
”Tarvitseeko sun ottaa jotain?” Kulta kysyy. Hän huolehtii minusta. Hän tarkoittaa kamaa, alkoholia, jotain rentouttavaa.
Pudistan päätäni.
”Ei sitten.”
Kulta hymyilee. Hän on irokeesi. Hänen kampauksensa, se hiuslaite, joka oli intiaanien luomus ja keksintö ja josta tuli takavuosina suosittu nuorten keskuudessa. Kulta on irokeesi, hänellä on helisevä rengasketju roikkumassa kummastakin lävistetystä korvalehdestään eli yksittäisten rinkuloiden rivistö kilisemässä toisiaan vasten ja säärissä ja käsivarsissa erottuvat tatuoinnit. En ole nähnyt Kultaa koskaan alastomana, joten en tiedä missä kaikkialla hänellä on tatuointeja.
Minulla ei ole yhtään tatuointia. Aika veikeää. Varjelen ihoani ja hipiääni. En halua tehdä siihen mitään suurta ja peruuttamatonta muutosta ja tatuointi on, olisi sellainen. Silti olen tehnyt joidenkin mielestä varmaan vielä isomman ja peruuttamattomamman teon, kun olen antanut poistaa kullini. Se sävähdyttää ihmisiä. Ei sillä, että olisin puhunut asiasta, kertonut siitä kulkiessani oikealle ja vasemmalle, mutta olen vieraillut muutamilla mielipidesivustoilla ja niillä kullinsa pois leikanneet edustavat lähinnä mielenvikaisia tai vähä-älyisiä, hulluja ja houkkia, seonneita.
Paljon on nimiä maailmassa.
>Kultainen puutarha 2>
Menen asioita läpi järjestyksessä. Miten ja missä yhteydessä tapasin Kullan alunperin? Se tapahtui viime syksyn kirjamessuilla, jossa oli ohjelmassa uusi kokeilu tai pilottihanke: Jonkin opinahjon tai vastaavan opiskelijat tarjosivat seuraa yksinäisille, esimerkiksi vammaisille, avustivat heidän liikkumistaan messuilla, kantoivat tavaroita ja reppuja, kirjaostoksia tai pitivät muuten seuraa. Tällaisen seuralaisen sai vuokrata itselleen. Minulta se oli pelkkä päähänpisto tai ei edes oma päähänpisto, vaan nuorehko irokeesikampauksinen nainen seisoi vain yhtäkkiä edessäni keskellä ihmisvirtaa ja -tungosta ja tarjosi jotain esittelylehtistä. Tyypillistä messutoimintaa. Näitä mainosten tyrkyttäjiä on tietenkin kaikilla messuilla, mutta minulle, joka olen viehtynyt kirjallisuuteen, kirjamessut on ainoa messutapahtuma, johon osallistun. Syystä tai toisesta jäin tällä kertaa jumiin tähän tilanteeseen. Olin valmistautumaton.
Olen käynyt varmaan seitsemänä viimeisenä, perättäisenä vuotena putkeen kirjamessuilla. Vähintään ainakin yhtenä päivänä kulloisenkin messutapahtumakokonaisuuden aikana, mutta yleensä useampana. Yhden kerran, kolme vuotta sitten, vietin aikaani messuilla kaikkina sen aukiolopäivinä, vaikka en koko aikaa. En ollut tekemässä mitään ennätystä. Se viimeinen messupäivä silloin oli minulta selvää jäähdyttelyä, enimmäkseen vain istuin tungoksessa eri penkeillä, ylipäänsä penkeillä ja katsomossa yleisönä ja imin vaikutteita, tein eroa ja valmistauduin aikaan jälkeen messujen.
>>>jatkuu>>>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti