Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Terveisiä Taavetista

 




Eilen oli kevätpäiväntasaus. Kauppareissulla virui likaisella lumipenkalla pulunraato. Pulujen merkitys on kasvanut mielessäni. Ne ovat jokapäiväinen, ympärivuotinen ilmiö. Kuikka puolestaan mainitaan monta kertaa Doctorowin neljäkymmentä vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa Kuikkajärvi. Se on kuudestoista tänä vuonna lukemani kirja ja kahdeksas ääneen. Helena etsi netistä onko Kuikkajärvi todellinen vai ei, Loon Lake? Sellainen sijaitsee New Yorkin osavaltion pohjoisosassa, lähellä Kanadan rajaa. Kuikkajärvi on sekava kirja, josta saa kuvan, että siinä on pohjana oikeita tapahtumia ja henkilöitä, mutta ne on muutettu fiktioksi. Kuikkajärvi toi mieleen saman kirjailijan uudemman teoksen Gangsterin oppipoika, jossa on samoja elementtejä ja tunnelmaa, mutta toteutus on perinteisempi ja josta pidin enemmän. Gangsterin oppipoika oli ensitutustumiseni tähän kirjailijaan. Roberto Bolañon melkein tuhatsivuisessa kirjassa 2666, jota luen itsekseni – olen kirjan puolivälissä – siinä liikutaan tällä hetkellä Sonoran autiomaamaisemissa Meksikossa. Ajankohta on 90 -lukua. En tiedä kuinka paljon siitä on pelkkää fiktiota ja kuinka iso osa faktaa. Nimiä on riittämiin kirjan neljännessä osassa nimeltä Rikosten osa ja jossa on eniten tapettujen naisten nimiä, yleensä koko nimi, yksi tai kaksi etunimeä ja sukunimi. Samaan tyyliin kuin vanhoissa, venäläisissä romaaneissa. Nimet tuntuvat olevan tärkeitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti