Toissapäivänä siirryin Bolañon fiktiivisistä maisemista Mika Waltarin Turms kuolematon -kirjan kuvitteelliseen etruskien maailmaan, Välimerelle, yli kahden tuhannen vuoden taakse. Vaihteeksi suomalaista kirjailijaa. Olen lukenut aikaisemmin Sinuhe egyptiläisen, kolme Palmu -salapoliisikirjaa, Fine van Brooklynin ja jonkin muun Waltarin pienoisromaanin, mutta haluan kokeilla ja tunnustella, miltä tällainen historiallinen romaani tuntuu nyt? Tai lähinnä koenko Waltarin kerronnan hyvänä ja mestarillisena vai onko se arkistunut, nuutunut jokapäiväiseksi ja loistottomaksi ja menettänyt teränsä? Ainakin Wikipediasta voi lukea, että Mika Waltari totesi vanhoilla päivillään menettäneensä kykynsä kirjoittaa ja kärsivänsä siitä. Työ jäi kesken. Viimeistä romaania ei syntynyt, vaikka aihe oli mielessä. Kynä ei tavoittanut sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti