Ajatuksia Leena Krohnin kirjasta Mitä en koskaan oppinut: Oumuamua -nimen saanut avaruuden kulkija vieraili aurinkokunnassa, lähimmillään kahdeksankymmenen miljoonan kilometrin päässä maasta. Vakavasti otettava tiedeyhteisö löysi tapahtumalle selittäviä, luonnollisia selityksiä, mutta rohkeimmat esittivät sen olevan merkki avaruuden vieraista. Krohn mainitsee kunnioittavansa Avi Loebia, joka on uskaltanut yhtenä esittää tällaisia yleisestä tietämyksestä poikkeavia oletuksia. Leena Krohn mainitsee kunnioittavansa samoin Brigitte Bardotia, joka on uskaltanut asettua julkisesti eläinten oikeuksien puolustajaksi. Mutta siitä Oumuamuasta: Se havaittiin neljä vuotta sitten, arviolta neljänsadan metrin pituinen sikari, joka kävi, painoi kaasua ja häipyi. Sain kaksi vuotta sitten kirjoitusidean, jossa on muun muassa joko jokin asteroidi tai muu outo avaruuden kulkija ja naputin pienen romaanin nimeltä Kun kuu kääntää kasvot, joka kävi yhdessä kilpailussa, palautettiin ja jota aloin julkaista jatkokertomuksena Kaunis kesäpäivä -kulttuuriblogissamme. Kun luin Leena Krohnin uusimmasta esseekirjasta Mitä en koskaan oppinut Oumuamuasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että olin aikaani edellä. Seuraavaksi aloin epäillä, että minun on täytynyt kuulla tuosta avaruuden kulkijasta. Olen kuullut siitä, lukenut siitä, niin kuin lööpeistä luetaan, unohtanut asian ja sitten se pulpahtaa yhtäkkiä mielen pintaan kuin jokin uusi ja itse oivaltamani asia. Lainaa kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti