Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Muutto

 




Elokuun viimeinen päivä ja sää ja säätiedot näyttävät, että Luumäen Taavetissa koitti syksy. Kahdeksan astetta, kuusi metriä pohjoistuulta ja sadetta ennusteessa. Muuton laatikkolaskurini taitaa olla poissa käytöstä, mutta paketteja on kasattuna ja nyöritettynä laskujeni mukaan 64 kappaletta. Eilen purin kaksi hyllyä ja varastohyllystä poistin kaksi hyllytasoa eli siinä on nyt kaksi tasoa, yli seitsemänkymmenen senttimetrin korkuiset hyllyt isoille tauluille ja päälitaso pienemmälle materiaalille. Haimme kellarista ylös asuntoon erikokoisia tauluja, kehyksiä ja pahveja ja yksi muuttolaatikko tuli niitä täyteen ja tilkenyyttejä taulujen sekaan. Muutto-, pahvi- ja banaanilaatikoita on käyttämättä kutakin kaksi kappaletta ja ehkä banaanilaatikoita tulee lisää, kun käymme kaupalla. Yksi kirjahylly on vielä purkamatta, makuuhuoneen hylly, jonne olemme koonneet molemmat lemppareitamme. Helena otti omaan kirjapinoonsa siitä vielä Poznanskin trillerin Viisi. Hän lukee parhaillaan Harrisin Arkkienkeliä. Minä etenin eilen kymmenen sivua Buchholzin Revolverherziä. Olen siinä puolivälissä. Eilen teimme päivän päätteeksi kävelylenkin kuutostien alikulkutunnelin kautta Salpausselän harjanteelle. Helena otti ison kameran mukaan. Syksyn värejä oli mustikanlehdissä.










1 kommentti:

  1. Kirjat ovat kyllä tärkeitä eikä niitä haluaisi heittää pois muutossakaan. Meillä on myös muutto edessämme. Tällä kertaa huomattavasti pienempään asuntoon. Etsin varastokalusteita edullisesti ja taisin löytääkin pientavarahyllyköitä myyvän liikkeen. Näihin voi sijoittaa kirjojakin, jotka meillä nyt päätyvät aluksi kuivaan ullakkovarastoon.
    https://www.naakanasennuspalvelu.fi/kuormalavahyllyt

    VastaaPoista