Kaunis kesäpäivä

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    








Pilvettömän yön jälkeen oli seitsemän astetta Luumäen Taavetissa tänään vartin yli viisi. Postauskuvassa ovat bambuverhon säleistä riippumassa ensimmäiset pienet taulut. Päivän mittaan laitoimme lisää Helenan töitä muille seinille, yhden bambuverhon viereen, kaksi eteiseen ja neljä klaffipiirongin yläpuolelle. Teimme eilen aamulla tavanomaisen pururatalenkin. Kirjoitin sivun verran Vanhan-tarinaa. Sain siihen vihjeitä ja ideoita aamuyöstä, kun olin vuoroin hereillä ja vuoroin unessa. Merkitsin niitä muistiin tekstiin, oikeastaan kolmeen eri kohtaan. Kirjastossa Helenalla oli eilen noudettavana yksi kirjavaraus, Pirkko Arhippan dekkari Lyhyt kilometri. Minä lainasin Umberto Econ romaanin Foucaultin heiluri. Muistelen, että olen yrittänyt lukea sitä joskus ennenkin, mutta saa nähdä miten tällä kertaa käy. Teksti sinänsä on hyvää. Luin sitä seitsemänkymmentä sivua ja huomasin sivulta 66 alkaen, että tämä oli uutta eli luin tätä tekstinosaa nyt ensimmäistä kertaa. Eilinen iltapäivä kului parvekkeella. Aurinko paistoi ja peittyi välillä pienten poutapilvien taakse. Helena kävi välillä sisällä piirtämässä jotain luonnoslehtiöönsä. Iltakuuteen mennessä parveke oli jäänyt kokonaan varjoon.










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti