Tänään juhlimme Jussin
päivää, Jussia eli Juhannusta niin kuin ennen oli. Meille Helenan kanssa
kahdeskymmenesneljäs kesäkuuta on yksi vuotuisia merkkipäiviämme. Aamu alkaa tutuin
lahjarituaalein, Helena saa minulta päiväkirjavihon ja minä häneltä
luonnoslehtiön. Lämpötila Luumäen Taavetissa on tänään tiistaina aamuvarhaisella
kaksitoista astetta. Eilen odotti torilla yllätys, kun tiskille oli tullut
herneitä myyntiin. Ostimme niitä ja rasian mansikoita. Kirjoitin eilen päivän
aikana sivun lisää Vanhan-tarinaa ja korjasin ja täydensin paria kohtaa. Helena
riipi herneitä pakkaseen ja katsoi samalla läppäriä. Hän pääsi vasta
iltapäivällä piirtämään ja tekemään luonnoksia. Helena lainasi kirjastosta valmiiksi
odottamaan Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännen osan, Täysi Tuntiraha. Hän
alkoi lukea kolmatta osaa, Kunnan jauhot. Kovia aikoja. Minä luin eteenpäin verkkaista
tahtiani David Foster Wallacen teosta The Pale King. Olen siinä sivulla
yhdeksänkymmentä.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti