Kaunis kesäpäivä

lauantai 7. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    









Kymmenen astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Etelästä on nousemassa pilviä. Epävakaiset säät jatkuvat. Postauskuvassa on vaaleanpunainen lupiini tyylikkäänä ja kauniina. Kävin eilen läpi Vanhan-tarinan, jota on nyt kaksikymmentäseitsemän sivua. Eli sitä tuli kylkiäisenä sivu lisää. Päiväjärjestyksemme on muuttunut aiemmasta, sillä olemme käyneet jo parin viikon ajan aamuisin lenkillä siihen aikaan, kun aiemmin kirjoitin. Toisaalta näin kesäaikana muu toimeliaisuus menee kirjoittamisen edelle ja saa mennäkin. Helenalle oli tullut torstaina kirjastoon seuraava noudettava kirjavaraus, Donna Leonin Kuolema oopperassa, sarjan ensimmäinen dekkari ja jonka Helena on lukenut muutaman kerran aiemminkin. Haimme sen eilen kauppamatkalla. Me luemme samoja kirjoja uudestaan. Minä luin eilen myöhään iltapäivällä ja illalla Franz Kafkaa, Der Prozess. Olen lukenut sen joskus suomeksi ja olen nähnyt siitä ainakin yhden filmitutkielman, joten siinäkään kirjassa ei tule vastaan mitään uutta eikä yllättävää.






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti