Hyvää Juhannusta.
Yhdeksän astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Koillistuulta kahdeksan metriä
sekunnissa. Pilvipoutaa. Kesän vihreyttä ja vehreyttä. Eilen, aatonaattona
saimme reilua kylvetystä Etelä-Karjalassa, mutta nyt aaton sarastaessa sää on
seljennyt, pilvessä, mutta säätiedot lupaavat osin auringonpaisteista
juhlapäivää. Eilen ulkoilimme vain pikaisesti kaupalla ja torilla. Kaupasta löysimme
muun muassa porkkanaa irtonippuina ja torilta saimme mansikoita. Söimme eilen
uusia perunoita, silliä, kananmunia, porkkanoita ja pieniä tomaatteja ja jälkiruuaksi
oli mansikka-raparperi-kiisseliä. Helena tutki, piirsi ja luonnosteli eilen
suopursuja, niiden hienoja, herkkiä kukintoja terälehtineen, kapeita, jäykkiä, suonvihreitä
lehtiä ja puunruskeita varpuvarsia. Minä kirjoitin kaksi sivua Vanhan-tarinaa,
jota on nyt neljäkymmentäkolme sivua. Lopun päivää luin Umberto Econ
leikittelevää romaania Foucaultin heiluria ja lopulta, iltayhdeksän jälkeen
olin lukenut sen loppuun asti. Kirja säilytti tyylinsä, mutta sen
riittikohtaukset olivat kovin kliseisiä. En ole lukemassa kirjaa uudestaan
tulevaisuudessa. Helena luki illalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan teosta
Tammettu virta. Luimme ja samaan aikaan ulkona satoi satamistaan.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti