Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    









Kaksitoista astetta tänään aamuvarhaisena Luumäen Taavetissa. Vähäistä pilvisyyttä taivaanrannassa. Tienvieret ovat parhaillaan täynnä kukkaloistoa. Autoilijoita hemmotellaan värien ja muotojen runsaudella. Tietenkin myös pyöräilijät ja kävelijät pääsevät nauttimaan tästä kaikkien yhteisestä kesäannista. Eilen, lauantaina ilmanala lämpeni nopeasti, kun aurinko pääsi paistamaan pilvettömältä taivaalta. Jos oikein muistan, telkussa tai jossain lööpissä oli pari iltaa sitten ennustus, että edessä on kauden kesäisin viikko. Helena teki eilen luonnoksia sekä sisällä työpöytänsä ääressä että varjossa ulkona parvekkeella. Minä tapailin Vanhan-tarinaa. Kirjoitin väliin. Teksti lisääntyi yhdellä sivulla. Helena luki eilen Pirkko Arhippan dekkaria Lyhyt kilometri. Minä jatkoin Umberto Econ kirjaa Foucaultin heiluri. Parvekkeemme on etelän puolella ja siellä oli eilen heti puolen päivän jälkeen kuumaa. Ripaus etelän paahdetta kylmään pohjolaan. Tänään on luvassa hellelukemia.














































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti