Sataa nyt
tiistaiaamuna Luumäen Taavetissa. Asvaltti on märkä ja parkkipaikalle
muodostuneen vesilammikon pintaan pisaroi. Lämpötila kolmetoista astetta. Eilen
kuulimme molemmat käen kukkuvan aamulenkillämme. Olimme kiertäneet pururadan
idän puoleisen päätysilmukan ja palasimme takaisin päin, kun käki lensi yli. Näin
sen pikaisesti ja luulin lintua haukaksi, mutta kyllä se oli käki ja lintu alkoi
kukkua melkein heti. Kukkui muutaman kerran, vaikeni ja kukkui uudestaan, kun
olimme ehtineet ottaa jälleen muutamia kymmeniä askelia pururataa pitkin. Joten
nyt minäkin olen kuullut omin korvin käen kukkuvan tänä kesänä. Juhannusruusu
kukkii, samoin kangasmaitikka, katkera maksaruoho ja niittynätkelmä. Kirjoitin eilen
muutamia rivejä Vanhan-tarinaa. Sitä on nyt kolmekymmentäkahdeksan sivua. Helena
piirsi ainakin apilanlehtiä ja -kukkia. Hän poimi niitä malliksi pihanurmikolta.
Helena luki päivän aikana Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kirjaa Tammettu virta.
Minä luin Umberto Econ romaania Foucaultin heiluri. Mietin, miten mainittu
heiluri näkyy jatkossa kirjassa? Onko sillä jokin tarkoitus ja merkitys? Kävin
kirjaston sivuilla. Varaamani Pirkko Saision Suliko on kuljetettavana. Saa
nähdä, ehtiikö se tulla Luumäen pääkirjastoon ennen juhannuspyhiä.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti