Terveisiä Taavetista

    

Yli puolikkaaksi kasvanut, kellertävä kuu näkyi herätessämme makuuhuoneen ikkunasta puittenlatvojen yllä. Kaksitoista astetta pakkasta. Luin eilen loppuun Nicholas Evansin kirjan Hevoskuiskaaja. Kuudestoista lukemani kirja tänä vuonna. Kritisoin sen verran, että lukukokemus jätti läätevän olon. Hevososuudet olivat kirjan varsinainen paras anti ja tarina itsessään oli periaatteessa hyvä, mutta siinä oli arvattavaa, teennäistä draamaa, joka päättyi oletettuun, teennäisen dramaattiseen loppuun. Tänään on kiire tarttua Kalle Päätalon Ennen ruskaa -teokseen ja pyyhkiä liika siirappi pois. Helena ei ole puhunut kirjasta, koska kerroin, että aion lukea sen seuraavaksi, mutta oletan, että Kallen teksti toimii tähän hätään. Helenalla on luvussa Kalle Päätalon Koillismaa -sarjan kirja Myrskyn jälkeen. Stephen King on venyttänyt ja vanuttanut Mustan tornin Joutomaassa Jaken odotettua siirttymistä Rolandin maailmaan noin sadan sivun ajan. Hidasta, rauhallista kerrontaa. Muistan viiden vuoden takaisesta lukukerrasta, että siirroshetki on lähellä. Edelleen kirjassa ei ole ollut vielä sitä kohtausta, jonka sijoitin muistoissani Joutomaan alkuun, mutta oletan, että se tulee vastaan tämän iltapäivän lukusessiossa. Aikamoista veikkaamista.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen iltayöstä on näkynyt revontulia Luumäellä ja myös Taavetissa. Ne jäivät jälleen näkemättä, mutta ehkä ensi kerralla, ehkä ensi yönä. Eilen iltapäivällä, kun kävimme kaupassa, naakat parveilivat Rusalan katolla Linnalantien varrella. Oliko siellä menossa poikasten lentoharjoitus? Helena alkoi lukea Kalle Päätalon kirjaa Ennen ruskaa. Kirja oli klaffipiirongin päällä ja sen kansi kiinnosti ja niinpä vilkaisin ensimmäisiä rivejä tekstistä: Onko se sijoitettu kaupunkiin, Tampereelle? En ole lukenut ennen sitä teosta ja päätin, että luen sen Helenan jälkeen. Nicholas Evansin Hevoskuiskaajassa olen sivulla kaksisataaneljäkymmentä. Tarina on hyvä. En pidä kuitenkaan varauksettomasti kirjan kirjoitustyylistä, joka hyppelehtii henkilöstä ja kohtauksesta toiseen niin kuin mikä hyvänsä tv-sarja. Epäsuoraa kerrontaa on myös turhan paljon. Stephen Kingin Mustan tornin Joutomaa -osassa koulupinnari Jake käy oudossa kirjakaupassa ja ostaa lasten veturikirjan ja arvoituskirjan. Hän luulee löytävänsä seuraavaksi oven ja pettyy, kun löytää purkutontin talon ja oven sijasta. Tontilla on kuitenkin yksinäinen hehkuva ruusu ja avain.

Terveisiä Taavetista

       

Lehtien lööpeissä ennustettiin eilen aikaista kevättä. Eilen oli ensimmäinen kevätaurinkoinen päivä Luumäen Taavetissa. Vastasataneen puhtaat, valkoiset nietokset ja tykyt havupuitten oksilla vasten sinistä taivasta. Puolikuu ja pienenä erottuvan lentokoneen auringonsäteissä kimmeltävä kylki viisti kuun alareunaa. Säteitä on myös Stephen Kingin Mustan tornin Joutomaassa. King kehittelee mielikuvitustarinaansa: Tornia ympäröi kaksitoista vartiointiasemaa ja asemien ja Tornin välillä kulkee säde. Sen saa näkymään alkeellisella kompassilla, mutta sen näkee myös siitä miten ruohon- ja puitten lehdet kääntyvät osoittamaan säteen suuntaa, lintujen lentorata kääntyy säteen kohdalla ja samoin kääntyvät pilvet taivaalla Tornin suuntaan. Kun King oli tarinoinut tämän, hän siirtyi vaihteeksi Jaken maailmaan New Yorkiin. Jake aukoo pakonomaisesti ovia, koska hän aavistaa, että oven takana saattaa aueta autiomaa ja Rolandin maailma. Helena sanoo elävänsä nyt kolmessa maailmassa, Luumäen Taavetin arjessa, Kalle Päätalon luomassa fiktiossa ja päivittäisannoksessa Rolandin muuttuneessa maailmassa, jossa Tornin tasapaino on järkkynyt. Helenalla on kesken Myrsky Koillismaassa. Minä aloitin Nicholas Evansin kirjan Hevoskuiskaaja, yksi niitä kirjoja, jotka ovat jääneet jäytämään takaraivon muistilapulle, jossa kehotetaan tarttumaan teokseen, jo siksi, jotta tietäisin miksi ihmiset puhuvat siitä ja mistä siinä on puhe. Luin eilen sata sivua.

Terveisiä Taavetista

    

Helena näki eilen aamulla sauvakävelylenkillä pienen myyrän, joka ilmestyi hangelle, kipitti sitä pitkin kevyen liikenteen väylälle ja sen yli metsään. Kaksi tukkirekkaa ehti ajaa ohi Haminan ja Savitaipaleen välistä valtatietä sinä aikana, kun hän seurasi pikkuotuksen vipellystä. Luin eilen William Shakespearen näytelmän Myrsky. Viidestoista lukemani kirja tänä vuonna. Tämä Myrsky -nide oli teatteriversio ja sen oli suomentanut Eeva-Liisa Manner. Nimi Prospero oli jäänyt häiritsemään mieltä, joten etsin näytelmän ja luin sen, kahteen kertaan. Muistin samalla, että luin ja luimme Helenan kanssa molemmat Margaret Atwoodin Myrsky -mukaelman Noidan sikiö vuoden 2019 syksyllä. En muista siitä mitään. Helena luki Kalle Päätalon Selkosen kansaa ja siirtyi eteenpäin kirjaan Myrsky Koillismaassa. Ennen ruskaa -teosta ei löytynyt Luumäen pääkirjaston hyllystä Taavetissa, joten Helena varasi sen ja kirja on tulossa noutopaikkaan. Minä laitoin hetki sitten lainan uusimisen heili -sivuillani, kesken olevasta Stephen Kingin Musta torni -niteestä, jossa on Tornin kolme ensimmäistä osaa yksissä kansissa. Uusiminen onnistui. Eilen varasin Sirpa Kähkösen uusimman kirjan Vihreä sali, jossa olin ensin jonossa kuudentena, myöhemmin iltapäivällä varausmerkintänä oli kuljetuksessa ja tänään aamulla se oli matkalla noutopaikkaan. Taavettiin tulee kirjaston kuljetus tiistaisin ja torstaisin eli huomenna saamme kumpikin yhden varaamamme kirjan. Järjestelmä toimii hienosti. Luin eilen ääneen jälleen reilut kaksi tuntia Kingin Joutomaata. Lukiessani ulkona hämärsi vähän kerrassaan. Valoa riittää kevään lähestyessä päivä päivältä pitempään.

Terveisiä Taavetista

     

Helmikuu on alkanut leutona ja samanlaisena tuntuu jatkuvan. Luin eilen loppuun Goethen Faustin molemmat osat. Olin lukenut sen aiemmin nuorukaisena. En muista mitä mieltä olin Faustista silloin, mutta nyt en päässyt tarinan enkä tekstin imuun. Jos vertaan Faustia hiljattain lukemiini Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin, Homeroksen Ilias- ja Odysseia -teoksiin ja Kalevalaan, Faust jää siinä seurassa viimeiseksi. Runeberg oli parasta näistä lukemistani. Parasta tarkoittaa, että pidin ja lämpenin sille eniten. Helena siirtyi seuraavaan Koillismaa -teokseen Selkosen kansaa. Hän tuntee mielenkiintoa seurata kirjailijantietä. Stephen Kingin Mustassa tornissa aloitimme kolmannen osan Joutomaa. Se ei alkanutkaan sillä kohtauksella, jonka muistin. Joko odottamani kohtaus on vasta tulossa siinä tai se on tykkänään jossain toisessa osassa. Muisti ei ole luotettava. Luimme kuusikymmentä sivua, jonka aikana ensimmäinen täpärä tilanne on selvitetty. Revolverimies Roland ja tulevat revolverimiehet Eddie Dean, ex-narkkari ja Susannah Dean, Detta/Odetta -hybridi. Joutomaa tuli julki vuonna 1991.

Terveisiä Taavetista

    

Kävelimme eilen, sunnuntaina aamuhämärissä Taavetin Linnalantietä länteen. Korkeat lumivallit reunustivat kevyen liikenteen väylää. Kahdessa mökissä puuston katveessa, joissa ei ollut näkynyt vuoteen tai noin eloa, oli valoa ikkunoissa. Hyvä. Molemmat kohteet taitavat olla varsinaisia mökki-ihmisten unelmia isoine tontteineen ja piharakennuksineen. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Mustan tornin toisen osan Kolme korttia pakasta. Se oli kolmastoista lukemani kirja tänä vuonna ja kolmas ääneen. Ennakkoon muistan mieltyneeni eniten juuri tähän osaan. Samoin muistan ennakkoon, että seuraava osa, Joutomaa, alkaa puolestaan kaikista upeimmin. Revolverimies, Mustan tornin avausosa tuli julki originaalina 1982 ja Kolme korttia pakasta viisi vuotta myöhemmin 1987. Stephen King kertoo kirjoittaneensa Revolverimiestä kaksitoista vuotta. Helenalla on Kalle Päätalon Koillismaa kesken. Hyvä kirja, hän kehuu painokkaasti. Goethen Faustia olen lukenut nyt kaksi kolmasosaa. Siinä oli välillä suvantojakso, mutta nyt se etenee jälleen vauhdikkaammin. Kirjoittamattomat moraali- ja sopivaisuussäännökset, jotka vallitsivat teoksen kirjoitusaikaan, ovat tosiaan kuin toisesta todellisuudesta, muinaisuudesta. Tässäkin kirjassa lukija talutetaan toiseen maailmaan ja sen käsitemaailmaan ja jotka eivät tunnu niin pelottavilta ja järkyttäviltä kuin kirjailija on ehkä tarkoittanut. Aika on eri.

Terveisiä Taavetista

   

Öljytyö vuodelta 2001. 

 

Katsoimme eilen illalla poikkeuksellisesti televisiota. Urheiludramatiikkaa, kun Italian Milanon paikalliskamppailussa Inter oli kiinni voitossa, menetti pelin hallinnan siksi hetkeksi, että vastapuoli AC Milan pääsi tasoittamaan ja tekemään voittomallin. Toinen draama oli Afrikan cupin pronssiottelu, jossa Burkina Faso johti kolme nolla kaksikymmentä minuuttia ennen peliajan päättymistä, mutta Kamerun nousi tasoihin ja ratkaisu siirtyi rangaistuspotkukilpailuun, jonka Kamerun voitti. Helena lukee nyt Kalle Päätalon kirjaa Koillismaa. Hän ei ole varma, onko lukenut sen aikaisemmin, mutta ainkin jonkin Koillismaa -sarjan teoksen. Pääsin paremmin mukaan Goethen Faust -näytelmään, kun luin sitä kolmisenkymmentä sivua eteenpäin. Alun lämmittelystä asiaan, kun Faust näkee viehättävän nuoren neidon ja patistaa Mefistofeleen auttamaan häntä tämän valloituksessa. Seuraavassa hetkessä on jo ilmeisesti muhinoitu salaa ja tytön veli yllättää Faustin ja Mefistofeleen kujalla tulossa lemmenkohtaukseen ja alkaa tappelun, jossa Mefistofeles käskee Faustia pistämään uhria ja tämä tottelee. Seuraavaksi tapahtuma siirtyy Kyöpelinvuorelle. Mietin mielessäni, miten tämä runsaus on toteutettu näyttämöllä? Yhteislukuprojektissamme Mustan tornin etsintä on siinä vaiheessa, että Roland on hakemassa lääkettä tästä meidän ajastamme. Hän on psykopaatin sisällä ja ottanut tämän hallintaansa. Aseen ja panosten hankinta on vaiheessa. Samaan aikaan toisaalla väsynyt Eddie nukahtaa ja Detta ryömii esiin kivenkolosta, vie miehen aseen, ottaa köyden ja aloittaa laittamalla hirttosilmukan uhrin kaulan ympäri. Aseella uhaten hän köyttää miehen kädet samaan hirttoköyteen, toiseen juoksevaan silmukkaan ja lopuksi jalat taakse ylös kolmanteen silmukkaan ja retuuttaa paketin vuorovesirajaan hummeriotusten tulevaksi saaliiksi. Jännitettä.