Tilkankadulla

    

 Lämpötila kohosi eilen yli kymmenen asteen. Näimme ja kuvasimme päiväkävelyllä kevään ensimmäiset kukkivat leskenlehdet Helsingin Pikku Huopalahden rantareitin tienvieren kivikossa. Toisina keväinä olemme tehneet ensimmäiset leskenlehtihavainnot jo maaliskuun puolella eli tänä vuonna kevät on ollut myöhässä. Iltapäivällä nautimme auringosta parvekkeella. Kävin eilen läpi 36 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Kahdeksankymmentä sivua tekstiä jäljellä odottaa silmäilyä, arviota ja viilailua. Helena on piirtänyt valokuvista kuvaamiamme leskenlehtien kukintoja. Hän lukee yhä Margaret Millarin dekkaria Kysykää minua huomenna. Toisena kirjana hän on selannut työpöytänsä ääressä isokokoista Sienihullu -kirjaa, joka on lainassa kirjastosta. Minä olen puolessa välissä Joel Lehtosen kirjaa Putkinotko. Nyt siinä oli viimein Juutas Käkriäisen jauhosäkin kanto. Luin eilen loppuun oheisena mukana kulkeneen Tyyne Saastamoisen runokoelman Ruhtinaslintu. Melankoliaa, apatiaa ja koti-ikävää. Olen pitänyt aina luvussa myös jotain runokirjaa. Otanko seuraavaksi esiin Allen Ginsbergin Collected Poems -järkäleen vai esimerkisi T.S.Eliotin Aution maan?

Tilkankadulla

    

 Tapaaminen eilen lenkkipolulla. Houkuttelin Helenan lähtemään eilen päiväkävelylle Pikku Huopalahden Niemenmäen puoleiselle rantapolulle. Rantatyömaan takia joutui kiertämään pitempää reittiä, mutta kävelimme kuitenkin puoliväliin lahtea, ruovikon yli vievän katetun sillan yli korkeajännitepylväälle asti ennen kuin käännyimme takaisin. Astelimme uudestaan lankkusiltaa myöten, kun outo ratina kiinnitti huomioni. Pysähdyin ja muutaman metrin päässä kaislikossa seisoi liikkumatta pieni metsäkauris. Lakoontuneet kaislat rapisivat sen sorkkien alla, kun se liikkui. Polulla oli muitakin kulkijoita, joten arka eläin siirtyi paremmin lehdettömien puiden taakse. Sillalla äiti lapsineen ja vastaamme tulleet mies ja koira jäivät ihailemaan kaurista. Toivottavasti otus pääsi rauhallisempaan paikkaan. Eilen vietimme jälleen jonkin aikaa parvekkeella ottamassa aurinkoa, Helena ensin itsekseen ja minä tulin hänelle seuraksi, kun sain työrupeamani tehtyä. Jatkoin eilen 30 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Reilu sata sivua jäljellä urakkaa. Helena teki luonnoksia vihkoonsa ja akvarelleja. Kuulemma kauriskin on hahmollaan. Hän lukee Margaret Millarin dekkaria Kysykää minua huomenna. Minä olen lukenut kolmasosan Joel Lehtosen suurromaania Putkinotko. Sitä kutsutaan suurromaaniksi ja onhan siinä yli viisisataa sivua. Huomaan, että en muista tästä kirjasta juuri mitään. Toinen kysymys: Onko se luettava? On, minusta.

Tilkankadulla

    

Kevätkylmiä vai onko se kevätlämmintä? Patikoimme eilen aamupäivällä Mannerheimintiellä ja päivällä Pikku Huopalahden rantapuistossa. Istuimme hetken penkillä tuulettumassa. Luonnonvoimaa: Jäkälä tarttuu kiinni rautaiseen, maalattuun penkkiin. Kävin eilen läpi 32 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Luin jonkin matkaa Joel Lehtosen Putkinotkoa. Rinnastin sen kirjan nuorena Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppiin. Kävin katsomassa netissä, että Putkinotko tuli julki ensin ja Ryysyrannan Jooseppi sen perään. Kaksi kirjastovarausta on tulossa minulle Munkkiniemen kirjastoon, Juhani Peltosen Valaan merkkejä on matkalla ja Fritiof Nilsson Piratenin Kirjakauppias joka lopetti uimisen on varauksessa eli lähdössä Pasilan kirjavarastosta, kunhan arki koittaa. Jälkimmäisen kirjan kannen tai selkämystän muistan myös nuoruusvuosiltani. Kirjan nimi oli kiehtova, on yhä, joten ajattelin, että lainaanpa sen. Kävimme eilen aamulla Helenan kanssa varastossa hakemassa hukassa olevaa mappia tai oikeammin muovitaskua, johon hän oli kerännyt omaa aineistoaan. Toimme ylös myös yhden kesäkäyttöön sopivan käsilaukun. Akvarelleja valmistuu ja luonnokset täyttävät lehtiöitä. Välillä Helena kutoo pyöröpuikolla villasukkia. Televisiosta tulvii draamaa sekaan. Helena valikoi seuraavaksi unilukemisiksi omasta hyllystämme Margaret Millarin dekkarin Kysykää minua huomenna.

Tilkankadulla

    

Aamu aamulta on valoisampaa myös täällä etelässä. En erottanut tähtiä taivaalla, kun kävin puoli kuuden aikaan parvekkeella. En ollut varma edes onko taivas sees vai pilvessä. Eilen kävelimme kirjastoon mennessä vihdoin uuden reitin Niemenmäen ja Tilkanniittyjen kautta Toimelan palsta-alueen ohi Paciuksenkadun laitaan. Vanhoja mäntyjä. Ihailen niitä aina. Sain eilen käytyä läpi Gaz matkaan -käsikirjoituksen toisen osan. Lähetin sen Helenan sähköpostiin. Iltapäivällä jatkoin kymmenisen sivua käsikirjoituksen kolmatta osaa, tarkkana niiden hairahdusten varalta, jotka Helena löysi tekstistä: Väärä äänilaji. Huomasin sen heti alkukappaleessa. Poistin huudahduksen: Jee! Jippii! Korvasin sen sanalla: Hyvä. Helena teki eilen akvarelleja, virkkasi katsoen samalla televisiosarjaa ja vietti hetken myös parvekkeella, kun aurinko paistoi siihen sopivasti poppelien ohi. Hän viihtyi ulkona vain hetken, sillä ilmanala oli kolea ja tuuli viilensi lisää. Huomasin, että Helena etsi uuden lukukirjan illalla, Kari Aronpuron runokokoelman Aperitif – avoin kaupunki. Minä olen lukenut sata sivua Joel Lehtosen romaania Putkinotko. Itsenäisessä Suomessa ilmestynyt kirja. Siinä kuvataan ihmisiä ja luontoa, myös perhesuhteita, mutta ei minään henkilökohtaisena ripittäytymisenä. Teksti on valoisaa, kun esimerkiksi nykykirjailija Schulmanin teksti on puolestaan ahdistunutta. Katsoimme eilen illalla osin yhden elokuvan ja sen jälkeen jalkapalloa. Etsimme jotain lyhyttä filmiä ja luimme ilmeisesti vikaan, sillä luulimme elokuvan kestävän puolitoista tuntia, kun se kestääkin yli kolme tuntia. Vanha elokuva, joka perustuu tosiasioihin salamurhatun John F. Kennedyn uudelleenavatusta tutkimuksesta tai vastaavasta. Jatkamme sitä sopivaan aikaan. Tähän mennessä konnamaista ja kieroa. Ei herätä luottamusta. En valitsisi heikäläisiä kummisedäksi. Jalkapallo-ottelu oli hyvä, Schalke voitti Hertha Berlinin lukemin viisi kaksi.

Tilkankadulla

   

 

Kevättuulella. Kauppareissulla eilen tuulenpieksemä, värikäs sateenvarjon irronnut varjo-osa tuli vastaan Mannerheimintien jalkakäytävällä. Myöhemmin rannalla tarkastelimme harmaata pressua tai vastaavaa, joka lojui Pikku Huopalahden tuonpuoleisella laidalla, vesirajassa, lakoontuneella ruovikolla. Työstin eilen 26 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Siinä oli jälleen työteliäs ja hankala kohta. Poistin enemmän kuin lisäsin. Luin loppuun kehutun ruotsalaisen nykykirjailijan Alex Schulmanin kirjan Eloonjääneet. Koska siinä oli lopussa yllätys, ymmärrän aikamuodon takaperoisuuden. Kirjailija ei olisi voinut muuten huijata tältä osin lukijaa. Teksti oli elävää, hyvää kuvausta ja kerrontaa, mutta en oikein lämpene tällaisille todenperäisille perhesuhteille. En aio lainata heti seuraavaa Schulmanin kirjaa. Aloin lukea sata vuotta vanhempaa kirjaa Joel Lehtosen Putkinotkoa. Olen lukenut sen kerran nuoruudessani ja päätin kokeilla voiko sitä lukea yhä? Alku menettelee kyllä. Kuvaus on verkkaisempaa kuin ruotsalaisnykykollegalla, mutta on aikakin toinen. Luteita riittää ja pihamaalla lampaita, lätissä sika, vanha, sokea kana ja pirtin portaiden alla loukossa koira. Emäntä on aamulla ensimmäisenä liikkeellä ja saunaan jäivät jatkamaan uniaan aviomies, kymmenen lasta ja anoppi. Pirtti on remontissa. Emäntä lähtee huhuilemaan lehmiä metsästä. Helena lukee edelleen McCall Smithin hieman erilaista Mma Ramotswa -tutkimusta. Sen ohella hän tekee akvarelleja, virkkaa ja seuraa tv-sarjoja. Kirjastosta tuli ilmoitus, että aineisto on noudettavissa: Sienihullu.

Tilkankadulla

    

Kevään lämmintä ja tuulista. Kerrostalopihamme raikui eilen illalla lokkien kirkunasta. Eilen vietimme pyykkipäivää ja tänään aamulla aiomme pestä maton. Teimme eilen päiväkävelyn rannan kautta Ruskeasuon Teboilille. Toinen kerta, kun kävimme siellä, mutkitellen tietyömaan monien kaivantojen ohi. Kahvit ja omaleipoma munkkirinkeli puoliksi. Kävin eilen kahdeksantoista sivua läpi Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Tarkoituksella emme aloittaneet mitään uutta ääneenlukukirjaa. Sen sijaan otimme aurinkoa parvekkeella iltapäivällä. Luin siellä ja sisällä Alex Schulmanin kirjaa Eloonjääneet, joka kääntyy lopuilleen. Elävää kuvausta. Helena täyttää luonnosvihkojaan ideoillaan, virkkaa välillä ja nauttii teevee-sarjoista, lukee McCall Smithin Mma Ramotswe -tarinoita – hän pitää niistä – ja välillä kännykästä Gaz matkaan -tekstin ykkösosaa. Helena on tehnyt uusia kirjavarauksia, joista osa on pitkässä jonossa ja osa taitaa olla jo kuljetuksessa. Oletan, että teemme vielä tällä viikolla kävelylenkin Munkkiniemen kirjastoon ja noudamme sieltä lisää luettavaa. Ehkä näemme hyvällä onnella näsiän kukassa.

Tilkankadulla

    

Kävimme eilen päivällä syömässä hyvän tutun kanssa Trattoria Sognossa Runeberginkadulla. Kiva paikka ja hyvä ruoka. Kiersimme sen jälkeen verkkaiseen tahtiin rupatellen Töölönlahden rantaa pitkin Lasipalatsille asti. Yllätyin, että Töölönlahdella oli vielä jäätä. Joutsenpari makasi päivälevolla rannassa. Sää oli ensin pilvinen, mutta keväisesti aurinko pilkisti ja paistoi pilvien läpi ja hetken päästä oli mukavan lämmintä. Ajoimme ratikalla keskustasta Munkkiniemeen ja haimme varaamani Richard Hughesin kirjan Kettu ullakolla. Työstin tämän sovitun päivällistapaamisemme takia vain aamupäivän ajan Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Etenin siinä kaksikymmentä sivua. Luimme eilen illansuussa ääneen loppuluvun Nikolai Gogolin kirjasta Kuolleet sielut. Kirjailija pohjustaa siinä jatkoa tarinalleen. Ehkä seuraavassa osassa olisi selvinnyt miten päähenkilö Tsitsikov onnistuu hyödyntämään paperilla olevat maaorjansa? Kaksisataa vuotta sitten Venäjällä vallitsi maaorjuus ja sitä kautta nämä vuokratiluksiaan viljelevät talonpojat maineen olivat käypää omaisuutta, pantattavissa ja myytävissä ja hävittävissä vaikka korttipelissä. Henkikirjoitus tapahtui laajoilla mailla verkkaisesti ja sen takia oli aina osa väestöstä kuolleenakin kirjoilla. Nikolai Gogol keksi tämän yhteyden ja kirjoitti siitä reippaasti, mutta jatko ei sitten sujunutkaan. Kirjailija yritti kyllä, mutta poltti masentuneena käsikirjoituksensa tulevan toisen osan kahteen kertaan ennen kuolemaansa.