Tilkankadulla

    

Kävimme eilen kirjastossa Munkkiniemessä. Otin kadunristeyksessä tällaisen kuvan vanhasta rakennuksesta, joka näyttää olevan tyhjillään. Autiotalo. Paciuksenkadun sillalla jäimme katsomaan kuinka kalat puhkoivat renkaita salmen kapeikon veden pintaan. Eilen siellä ei näkynyt kalastajia ruovikolla veden partaalla. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua Vuoropuhelua -tekstiäni. Iltapäivällä luin ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kolmatta osaa. Helena kutoi, mutta otti välillä luonnoslehtiön esiin ja piirsi syksyn lehtiä. Myöhemmin luin loppuun toissapäivänä aloittamani Juhani Peltosen kirjan Islanninhevosia, rakkaani. Hieno kirja. Pidin. Monin kohdin tuli tekstin ohessa mieleen mitä kirjailija olisi tuumannut näistä nykykäänteistä, joista viimeisenä on lööpeistä ottanut silmään se, että Yhdysvaltain sotilaita on tulossa Suomeen ja Lappiin? Olisiko kirjailija nähnyt siinä sodan valmistelua tai uuden Kylmän sodan alun ja jossa Suomen maaperä on tällä kertaa se, joka on eniten vaarassa? Olisiko kirjailija kysynyt mitä päättäjämme ajattelevat tai vaikka miten heitä kiristetään? Historiaa tapahtuu. Helena otti Islanninhevosia, rakkaani unikirjaksi.

Tilkankadulla

    

Kuvan ukkometso saa varoa, kun vieressä on jalkojen liottajalla ase valmiina. Mies istuu maapallon päällä. Mietin kumman kumman ottaisin seuraavaksi luettavaksi. Me saimme nettiyhteyden aikoinaan tällä päivämäärällä 2.11.2002. Siitä on kaksikymmentäyksi vuotta. Hetki sitten, kun menin parvekkeelle, kuu paistoi pienten pilvenhattaroiden välistä ja Orionin tähdistön ylimmät tähdet näkyivät viereisen talonsiiven katon yllä. Eilen naputtelin kahden sivun verran Vuoropuhelua -tekstiäni. Luimme iltapäivällä ääneen Marcel Proustin suurromaania Kadonnutta aikaa etsimässä, sen kolmatta osaa Rouva Swannin ympärillä. Helena kutoo kuunnellessaan sukkia lähipiirille. Valitsin omaan lukuun Juhani Peltosen proosakirjan Islanninhevosia, rakkaani. Takakannessa kirja luokitellaan novellikokoelmaksi, mutta minusta se on enemmän proosasikermä, jossa on kehyskertomus ja erillisinä kertomukset, jotka liittyvät kuin oksat kehyskertomuksen runkoon. Olen lukenut yli puoleen väliin. Päättäjät ja poliitikot saavat sapiskaa. Tämmöisiä johtajia meillä, harhaanjohtajia. Helenalla on kesken Patricia Moyesin Muotimurha.

Tilkankadulla

    

Helena otti lokakuun päätteeksi tämän kuvan parvekkeeltamme. Pihan poppelit ovat siinä vielä näin lehteviä. Lokakuu päättyi täällä etelässä tuuleen ja vesisateeseen ja nyt marraskuun alkaessa sataa edelleen silkkaa vettä. Maa on musta ja märkä. Eilen ulkoilimme vain kauppareissun verran. Kirjoitin kahteen eri otteeseen Vuoropuhelua. Kaksi sivua. Nyt sitä on neljäkymmentä sivua. Helenalla on menossa seuraava sukkapari. En tiedä kuinka mones. Aloimme lukea ääneen Marcel Proustin jalon Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kolmatta osaa Rouva Swannin ympärillä. Kirjailijalla on tosin tapa nimetä kirjansa eri jaksoja monikerroksisin nimin. Tämän vasta aloittamamme koko nimi on “Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1” ja alanimikkeenä “Rouva Swannin ympärillä”. Tämä osa alkaa muutteeksi myös sillä vanhahtavalla tyylillä, että siinä on lueteltu pääkohdin, mitä seuraavassa tekstinosassa on tulossa. Helenalla on unilukemisina Patricia Moyesin Muotimurha. Minä sain loppuun Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetin ja sen viimeisen osan Clea. Loppu päättyi onnellisissa merkeissä. Monin kohdin tekstissä tuli mieleeni Graham Greene, mutta jos pitäisi verrata, sanon, että pidän enemmän Greenestä, hän on minusta parempi kirjoittaja.

Tilkankadulla

 

Halloween. Sain kuulla, että halloweeniä vietetään virallisesti näin lokakuun viimeisenä päivänä eikä Pyhäinpäivänä. Ihminen oppii koko ikänsä. Otin lauantaina ohikulkiessamme tällaisen kuvan kurpitsoista päiväkodin ikkunassa. Meillä Helsingin Pikku Huopalahdessa tuulee ja sataa nyt aamulla vettä. Kävimme eilen keskustassa pikkuostoksilla. Palasimme nelosen ratikalla ja kävelimme rantaraitin kotiin. Puiston hiekkakäytävillä oli silloin vielä kohdakkoin vähän loskaa. Aamulla kirjoitin kolme sivua Vuoropuhelua -tarinaani. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toisen osan, niteen Swannin rakkaus, jonka loppuosa on jo taas muuta, fiktiivisen minän kerrontaa, kuolupojan elämää ja orastavaa lempeä. Helena kutoi sukkia kuunnellessaan ja kun minä vaihdoin lukemaan itsekseni Lawrence Durrellin kirjaa Clea, hän aukaisi television. Hän otti sänkylukemisiksi Patricia Moyesin dekkarin Muotimurha.

Tilkankadulla

    

Yöllä on satanut sen verran lunta täällä etelärannikolla, että sitä on ohuena sipaisuna valikoiduissa kohdissa hiekkalaatikolla, nurmikon kukkalaveteilla ja muilla kylmillä pinnoilla. Helenan eilen ottamassa kuvassa on sen sijaan auringonpaistetta Tilkankadulla. Helenalla oli kauppareissulla järjestelmäkamera mukana siinä toivossa, että näkisimme harmaahaikaran, mutta ei ollut sitä tuuria. Mustarastaita oli näyttävästi kaikilla pihoilla ja oksilla ja varpusia. Luin eilen läpi Vuoropuhelua -tekstini. Jatkoin sivun verran. Luimme ääneen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Menossa toinen nide, jossa on kaksi osaa, Swannin rakkaus, jonka luimme loppuun ja toisena Paikannimet: nimi. Jätimme sen tälle päivälle. Helena sai minun kaulahuivini kudottua ja pääsin kokeilemaan kietaista sen kaulaani. Hän luki illalla sängyssä loppuun Donna Leonin dekkarin Hetken huumaa. Minä olen lukenut yli kolmasosan Lawrence Durrellin Cleaa, jossa on sota-aika Aleksandriassa. Toinen maailmansota, vaikka varsinaisesti vuosilukuja ei ole esillä. Palestiina -nimi vilahtaa tekstissä silloin tällöin.

Tilkankadulla

    

Tänään sunnuntaina palataan normaaliaikaan. Tietokoneet ja kännykät korjasivat kellonajan yöllä automaattisesti, mutta antiikkikelloja joutuu kiertämään ja säätämään. Aamu on täysin pilvinen täällä etelärannikolla. Eilen teimme reippailulenkin Munkkiniemeen, kirjastoon, jossa oli noudettavissa Helenan varaama Donna Leonin dekkari Hetken huumaa. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua lisää Vuoropuhelua, sekä väleihin että jatkoa. Iltapäivällä vietimme kaksi tuntia Marcel Proustin parissa. Swann käy pitkästä aikaa seurapiiritilaisuudessa. Saamme välähdyksen Guermantesin herttuattaresta. Swannin järkytykseksi tilaisuudessa soitetaan sitä melodiaa, joka oli hänen ja Odetten oma silloin, kun Odette vielä rakasti häntä. Helena kutoi eilen minulle kaulaliinaa. Se tuli melkein valmiiksi. Aloin lukea myöhemmin illalla Cleaa, neljättä osaa Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetista. Katsoimme myös jalkapalloa, kahta eri ottelua ennen kuin menimme levolle. Saimme tuntia pitemmät yöunet.

Tilkankadulla

    

Helena kuvasi virkkauksia eilen kauppamatkalla Tapanilan aseman terassin pylväissä. Tänään, lauantaina, on virallinen täyden kuun hetki vähän ennen puolta yötä. Toivottavasti pilvet rakoilevat illalla. Helsingin kirjamessut jatkuvat viikonlopun yli. Reilu kymmenen vuotta sitten vietimme jonain vuonna jopa kaikkina neljänä päivänä kirjamessuhuumaa. Ohjelmalehtisessä oli paljon uutta, mutta sieltä puuttuivat myös tutut aikalaisemme. Uusi, kotimainen kirjailijasukupolvi on astunut sijaan ja joka on jäänyt vähän vieraaksi. Jatkoin eilen aamupäivällä kolme sivua Vuoropuhelua. Luimme iltapäivällä ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Rakkauden tuskat jatkuvat. Kirjailija muistuttaa itsestään tai fiktiivisestä minästä vertaamalla kertomuksen Swannin kokemuksia omiinsa. Helena sai kolmannet joulusukat valmiiksi. Hän luki illalla loppuun Ville-Juhani Sutisen kirjan Kuolleiden muistomerkkien vuosisata. Minä luin loppuun Lawrence Durrellin Mountoliven. Helmarit voittivat juhlaottelussaan Kroatian joukkueen kolme nolla.