Päiväkirja

15.4.2020

Lisäsin blogiin kolmannen näytteen Tipit -fiktiosta.

Aamulla asvaltti kiilteli jäisenä, kun lähdimme kauppa-asioille. Eilen taivas antoi lunta, räntää ja vettä ja maankamara otti kaiken auliisti vastaan. Tänään lämpötila on kavunnut lämmön puolelle ja vähät ruohonkorsiin tarttuneet lumenrippeet ovat sulaneet, valuneet tai haihtuneet pois. Taivas on pilvessä.

Kaksi tiikerintaljaa -fiktio, jota työstän ensimmäistä kirjoituskertaa on muotoutumassa sivulla

yhdeksänkymmentäyksi. Se etenee nykäyksittäin tai polveillen. Ehkä se haluaa olla tasangon halki matava joki, joka tekee mutkia ja käänteitä toisen toisensa jälkeen. Käsikirjoitus virtaa viimein kuitenkin kirjoitetun fiktion mereen, jossa kirjaimet ovat se plankton, jota mahtavat valaat käyttävät ravinnokseen.

16.4.2020

Odotan uutta aikaa. On se hyvä tai paha odotuksen tunnelmat ovat lähellä. Kohta korvasienet nousevat maasta. Kohta vesi lämpenee sen ratkaisevan verran, että tekee mieli uida. Puhun itsestäni. Tunnen tuttuja, joille kylmän veden kirpaisu on parasta. Katson vierestä ja annan heidän pitää ilonsa.

Tänään kävelimme keskustaan. Se toinen käynti tälle viikolle. Aamulla oli niukasti pakkasta. Sumua ja usvaa oli paksuna kerroksena nyt hiljaisella lentokentällä. Helena otti kuvia, lenkkeilijöitä tuli vastaan ja pyrki ohi.

17.4.2020

Missä sitä on, kun lukee? Voi olla monessa eri paikassa, kun lukee, mutta missä on lukemassaan?

Nick Cave heitti aforismin muutaman vuoden takaisessa dokumentissaan 20 000 Days on Earth: ”Paikat valitsevat ihmisen.”

Kun luin pari vuotta sitten Vladimir Nabokovin kirjan Lolita – vinkki tuosta dokkarista – olin sen alkusivuilla Lappeenrannan Sammonlahden rannan pöheikössä, polulla lähellä hulevesialtaita. Kun jatkoin kirjaa, pysyttelin samalla lenkkipolulla, tulin sieltä Orkoniitynkadun ja Liesharjunkadun väliseen kulmaan, kävin, liihottelin Panssarikadun rinteessä ja istuin autossa kyydissä Skinnarilankadulla. Paikalliset tuntevat paikat.

Missä olit, kun luit?

18.4.2020

Olen lukenut puoliväliin Norman Mailerin kirjan Adolfin linna. Olen saanut siitä enemmän mehiläistietoutta kuin minulla on ollut koskaan tätä ennen. Olen päässyt kurkistamaan myös 1800 -luvun itävaltalaisten kansanihmisten kuvitteelliseen elämään. Aika kuvaaja ja kertoja tämä eepikko.