Tipit(5)

Näyteteksti 5 - vuodelta 2020, lisätty 22.4.20

>>>jatkuu>>>

Kolme: Mikään ei voita tylsyydessä hiljaista koti-iltaa

Pullonpalautuskoneesta kuului tavanomainen suihkiva, motoroitu ja vaimeasti ratiseva ja rasahteleva ääni. Corgi ei tiennyt pitikö siitä vai ei? Se piti enemmän silloin, kun kaupan liukuovet olivat kiinni, toisiaan vasten, mutta kun ne aukesivat asiakkaiden kulkiessa edestakaisin, ääni voimistui ja siitä tuli hampaisiin käyvä.

Kun Isäntä oli selvittänyt pullonpalautuksen ja mennyt varsinaisesti kauppaan, pullonpalautusautomaatti jäi muiden käytettäväksi eli Corgi-Lukukoira-Nuku joutui kuuntelemaan alumiinitölkkien murjontaa koko ajan. Haju oli sama kuin ääni siinä mielessä, että siinä oli jotain hyvää ja jotain huonoa. Hetkittäin Nuku tunsi mielitekoa päästä lähemmäs nuolaisemaan ja haistamaan perusteellisemmin hajulähdettä, mutta toisin hetkin haju sai sen tuhauttelemaan kirsuaan.

Hyvien ja huonojen hajujen maailmassa oli sellainen ikävä ominaisuus, että ne olivat usein sekaantuneina. Niitä ei saanut puhtaina. Corgi tiesi, että ajatus oli viassa tai vinksahtanut, sillä haju ei voi olla koskaan puhdas, koska se on hajua. Puhdas haju olisi hajuttomuus ja se taas olisi koiran kannalta suurin piirtein sama kuin olemattomuus. Oletettavasti se oli olemattomuus, mutta Corgi ei uskonut, että sellainen olotila oli mahdollinen. Se oli hypoteettinen.

Sana oli jäänyt Corgin mieleen. Isäntä oli puhunut muun muassa hypoteettisista asioista ja hypoteeseista.

Corgi-Lukukoira-Nukun oli nälkä. Se vinkui ja pisteli kyljissä. Tuntui, että maha ja kyljet kuroutuivat ja liimautuivat luihin kiinni. Se ajatteli ja pelkäsi hieman, että tämä tila voi vaurioittaa näköä ja näköhermoja. Emäntä oli ollut sitä mieltä, vaikka toisaalta Nuku ei tiennyt oliko se pelkkää puhetta? Monen monta kertaa Nuku kuuli Emännän voihkaisevan erikseen sille tai Tytöille tai jommalle kummalle tytöistä: ”Voi sentään. Nälkä on, että näköä haittaa.”

Emännän kanssa eläessä Corgin ei tarvinnut odottaa koskaan kaupan edessä lastenvaunujen kanssa eikä ilman vaunuja. Jos Corgi oli mukana kauppa-asioilla, silloin oli jompikumpi Tytöistä matkassa myös tai molemmat ja he pitivät koirasta huolta sillä aikaa, kun Emäntä teki kauppaostokset. Tyttöjen täytyi pärjätä sen aikaa Corgin kanssa.

”Helppo juttu”, Isotyttö sanoi siihen ja Pikkutyttö perässä: ”Eppouttu.”

Isäntä tuli kassin kanssa ja Corgi nousi kaikille neljälle tassulleen.

”Ostin nappuloita”, Isäntä tiedotti.

Koiranruokaa, Corgi tiesi ja näki ja haistoi, vaikka muovipussin kätkössä oli kärvennetty kana. Sen haju oli kaikkein voimakkain ja vei terän muilta hajuilta, mutta pussin koosta näki, että siellä oli myös muita eineksiä. Koiranruokapussi, nappulat oli erillinen pussukka. Se meni alas ritilätasolle, matkusti siellä ja kanapussin Isäntä toppasi vaunujen koppaan.

Mies hatussa, farkkutakissa, farkut jalassa ja buutsit jalkoterissä työnsi kallellaisia lastenvaunuja eteenpäin ja matalajalkainen koira töpötti tulla vieressä. He puikkelehtivat vastaantulevien kadunkulkijoiden seassa. Muita oli. Muita meitä.

”Voi meidän Äidin poikaa, miten sinun käy? Miten elämä jatkuu silloin, kun tulee solmukohta maiseen menoon? Mikä avuksi? Miettien niitä näitä ja oppaat sanovat ja julistavat suureen ääneen, että ei saa ajatella harhoja. Pitää miettiä järkeviä eikä rakennella hataria ja kestämättömiä päätelmiä.”

He pysähtyivät liikennevaloissa. Corgi-Lukukoira-Nuku tiesi yhden nimen näille valoille tai tälle risteykselle: Se oli Ruuhka.

He ylittivät tien ja ylityksen ajan Isäntä puhui äänetöntä puhetta. Suu liikkui, avautui ja sulkeutui, mutta ääni uupui.

He tulivat omalle pihalle, porrasedustan laatalle, joka tuntui ilkeän terävältä polkuanturoiden alla. Corgi ei pitänyt laatasta ja se yritti aina hyppiä siitä niin, ettei koskisi laattoihin, mutta epäonnistui aina.

”Älä nyi”, Isäntä sanoi. Isäntä ei katsonut päin, mutta Nuku ymmärsi silti, että Isäntä puhui sille.

Kerrostalon ulko-ovi avautui ja he tulivat sisälle rappuun. Muutaman askeleen jälkeen piti nousta porrasaskelmia. Se kävi takaperoisesti. Isäntä kääntyi hyvissä ajoin ennen portaiden nousua selin niihin, astui sen jälkeen jalalla tunnustellen askelman kerrallaan taaksepäin yläviistoon, kulki sillä lailla nurin perin ensimmäisen kerroksen tasanteelle ja veti, kiskoi vaunut tulemaan perässä askelmalta toiselle. Se oli jännittävän näköistä.

”Kyllä tämä tästä”, Isäntä sanoi toisinaan itselleen, psyykkasi itseään, mutta tänään hän ei puhunut mitään rapuille. Corgi-Lukukoira-Nuku ajatteli, että Isäntä veti varmaan vainua kanasta. Kanan kärventynyt ja mausteikas haisu sai Nukun tuntemaan entistä pahemmin nälän, mutta se päätti kestää sen. Jos Isännällä oli vielä kovempi nälkä, Isäntä söisi ensin itse ja sammuttaisi oman nälän vaivan ja antaisi vasta sen jälkeen nappuloita.

Corgi tunsi olevansa niin nälän runtelema, että se olisi purrut vaikka kanan luita, mutta Isäntä ei antaisi niitä sille, ei päästäisi sitä edes lähelle paahtokanaa. Sitten kanan rääppeet haisisivat yön läpi roskakorissa, jos voi uskoa vanhoihin tietämiin.

Isäntä räpelsi avaimet esiin, työnsi avaimen lovetun sakarapään lukkopesään ja käänsi. Ovi avautui. Se narahti ja valitti. Kynnysmatolla oli ilmaisjakelu- ja mainoslehtisiä. Isäntä veti Nukua hihnasta kauemmas, kumartui ja keräsi kaiken pois matolta, käveli sisälle eteiseen, sen läpi huoneen ovelle ja pudotti lehdet sängylle. Läps, lehdistä pääsi.

Isäntä palasi ovelle ja alkoi keikutella lastenvaunuja sisälle Kotiin Eteiseen. Nuku tuli mukana samalla ilman erillistä komennusta. Isäntä huomasi sen tai ei. Ovi meni kiinni ja he seisoivat kaikki hämärässä, melkein pimeässä. Ei ollut sähköä. Se ei haitannut Nukua suuremmin, se ei tiennyt missä ja miten se haittaisi, mutta jos vertasi, Emännän ja Tyttöjen luona oli sähköt ja sen annettiin palaa. Isäntä ei halunnut sitä, koska se oli kallista. Hän ei aikonut maksaa niin turhasta tai niin paljon jostain.

He seisoivat hiljaa, sillä Koti-pääsääntö oli, että siellä ei puhuttu turhia. Isäntä puhui yleensä vain sanan tai muutaman sanan silloin tällöin ja jos hän erehtyi joskus ja alkoi pitää puhetta, se katkesi äkkiä, kun Isäntä tajusi, mitä oli tekemässä.

”Olinpa minä hölmö.”

Yleensä Isäntä sanoi sen purkauksen jälkeen. Silloin Isännän äänessä oli painetta.

Corgi ennakoi, että Äiti-ajatus voi aiheuttaa tänään puhekohtauksen, mutta se ei ollut tehnyt sitä ainakaan vielä. Isäntä oli parhaillaan jopa hiljaisempi kuin ennen. Rapuissa ei sanan ja sanaa ja Eteisessä hänen piti seistä ja miettiä kotvan aikaa mitä tapahtuisi ja mihin tulisi ryhtyä seuraavaksi? Sellainen sai Nukun levottomaksi.

Sitten Isäntä alkoi kuin varkain puuhailla, ensin hitaasti. Hän auttoi buutsit jaloistaan ja jätti ne vaunujen viereen. Nuku kurotti haistelemaan lämpimän höyryävää saapasnahkaa, joka kesi. Se sai Nukun ajattelemaan ihon kesimistä, vanhan pintasolukon hajoamista ja irtoamista ja tali- ja hikirauhasten erittämiä tuoksuja.

Kotona Eteisessä oli hämärää, mutta se ei haitannut ja siihen tottui. Huoneesta tuli Eteisen puolelle valoa päiväaikaan ja tuli tavallaan myös yöllä, sillä ulkona oli katuvalaistus ja vaikka se ei ollut katuvalaistus varsinaisesti, se oli kuitenkin pihavaloja. Ne loivat loistaessaan pehmeää valoa huoneeseen ja kimmelsivät Eteisessä asti, Eteisen perukoilla. Eteinen oli Corgin Koti, eniten Koti. Eteinen eniten. Siellä se vietti enimmän aikaa ja siellä se nukkui yöt ja näki koiranuniaan.

Se oli ikään kuin olisi kaiken aikaa valmiina lähdössä.

Isäntä ei sanonut mitään, otti kanapussukan mukaan ja siirtyi Huoneen puolelle ja siitä eteenpäin pois Nukun näkyvistä, vaikka Isäntä ei mennyt kauas. Nuku huomasi, että Isäntä oli ottanut hatun päästään. Se oli joko hattuhyllyllä poissa tai vaunujen päällä. Nuku odotti yhä, että Isäntä sanoisi: ”Paikka.”

Tai sanoisi mitä hyvänsä, mutta Isäntä vaikeni. Corgin olisi ollut parempi orientoitua ja tietää mitä he tekisivät seuraavaksi, jos Isäntä olisi jaellut kelpo komentoja, mutta Isäntä oli kai liian väsynyt siihen.

Corgi odotti. Se kuunteli ropisisivatko nappulat ruokakuppiin, mutta kuppi oli vielä lastenvaunujen kopassa. Oikeammin Corgi ei tiennyt oliko kippo yhä mukana vai ei? Se ei muistanut sitä.

Ehkä Isäntä aikoi ja päätti syödä itse ensin? Hänellä oli valta ja oikeus siihen. Syöminen tapahtui ehdottomasti keittiössä, jonka nimi oli Komero. Koti oli tavallaan nelihuoneinen. Siinä oli ensin rappukäytävästä tullessa Eteinen, siellä ovi seinässä, josta pääsi Vessaan ja kylppäriin, oviaukko, joka oli aina auki ja siitä näki Huoneen, yksiön huoneosan, sängyn siinä ja muun kalusteen ja nurkan takana piilossa, eteiseen näkymättömissä Komero. Joskus harvoin Isäntä nimitti sitä Keittokomeroksi, mutta yleensä sille riitti nimeksi Komero.

Komerossa haisi kaasu. Se oli vallitseva ja kattavin Komerossa ja koko yksiössä. Kirpeä haju sai Corgin voimaan pahoin. Jos se olisi saanut ja voinut päättää, se olisi syönyt ja juonut mieluummin Eteisessä. Se ei olisi poistunut mielellään Eteisestä muualle yksiön tiloihin.

Eteinen oli poikkeuksellisen pimeä tähän aikaan ja vuodenaikaan. Se johtui sanoissa siitä, että syksy on tullut ja päivät käyvät päivä päivältä pimeämmiksi ja toisekseen he olivat olleet matkalla yli kaikkien aikataulujen. Isäntä puhui ja jupisi siitä kulkiessaan, kun he olivat vielä tien päällä ja Corgi-Lukukoira-Nuku kuunteli ja kuuli.

Se seisoi neljällä, epätietoisella koivellaan epämääräisessä, nälän kouristelevassa olotilassa, kun Isäntä meni kassin kanssa Komeroon, vei kananpaahteen mennessään ja koirannappulat. Kuului ääntä, josta ei pystynyt tulkitsemaan, mitä erityistä tapahtui ja Isäntä palasi, ei palannut, teki mutkan, otti patterilla toimivan lyhdyn, lampun ikkunalaudalta, kukkalaudalta, joka oli tavaransäilytyspaikka, sytytti siihen valon ja palasi Eteiseen, näkyi edestä päin päättömänä ilman hattua ja kääntyi Vessaan. Isäntä ei välittänyt sulkea ovea takanaan ja siihen jäi valoviiru, joka kiinnosti Nukua. Kaikkea tapahtui.

Corgi laskeutui lattialle. Se painoi kuonon pimeän buutsin kärjen päälle, kasteli sen kuolallaan. Märkä pintanahka alkoi levittää lisää hajukoosteita. Corgi haisteli sitä ja yritti unohtaa nälän ja surkean olon.

Isäntä veti vessan, tuli Eteiseen, lamppulyhty yhä mukana ja Corgi kohottautui ylös kuin pitäisi paraatia Isännälle, mutta miesparalla oli varmaan liikaa ajateltavaa ja murehdittavaa eikä se nähnyt eikä huomioinut mitään ympärillään. Isännän jalat ja selkä peittivät hetkeksi puolittain oviaukon, pimentäen pimeää entisestään, näkyivät loittonevan Huoneeseen, jonka jälkeen Isäntä kääntyi Komeroon.

Kana haisi kaasun kanssa kilpaa. Corgi kuuli kolahduksen. Se kuvitteli, että Isäntä veti leikkuulaudan esiin pöydäksi. Sitten kuului paperin repeämisen ääntä ja hetkeä myöhemmin grillatun broilerin tuoksu hiipi entistä vahvempana Eteiseen ja Corgi rentoutui taas ja asettui pitkäkseen. Se katseli lastenvaunujen hämyssä juuri ja juuri vähäisenä kiiltona ja kimmellyksenä erottuvia pyöriä, ohuita, vaaleamman harmaita, säteittäisiä pinnoja ja pyörän keskinapaa, haistoi niiden kylmää metallia, haistoi virattomana roikkuvaa talutushihnaa yläpuolellaan. Se otti ympäristön hallintaansa.

Kotona soi joskus harvoin radio. Se toimi pattereilla ja Isäntä kuunteli sillä uutisia ja säätietoja. Se oli toiminto, joka säästi kännykän akkua. Emännän ja Tyttöjen luona oli päinvastoin kuin Kotona, aina kirkas täysvalaistus ja siellä oli televisio, jota Emäntä ja Tytöt pitivät yhdessä ja erikseen auki tai päällä ja Tytöt halusivat, että Corgi katsoi heidän kanssaan seurana lastenohjelmia ja luontokuvia. Koiraohjelmat olivat Corgista parasta. Televisiossa oli myös eläinohjelmia, jotka saivat Corgin pelkäämään, vaikka se tiesi, että siihen ei ollut todella aihetta. Televisio piti sisällään sen mitä siellä oli. Se oli ummessa. Pöly ja sähkö liittyivät Corgin mielessä yksiin ja jonkinlaiset napsahdukset, sillä televisio, vastaanotin napsahteli melkein korvinkuulumattomasti ja haisi etäälle sähköisen pölyiselle. Sellainen haju, joka työnsi luotaan. Luonnoton väreilevä ja säteilevä haju. Sen aisti, ettei se tehnyt hyvää eikä ollut tervettä, mutta silti Emäntä ja Tytöt suosivat televisiota.

Ajatukset Emännästä ja Tytöistä pakahduttivat Corgi-Lukukoira-Nukun rintaa. Siltä pääsi huokaus, huomaamaton ääni, mutta Isäntä kuuli sen.

”Älä huokaile siellä”, Isäntä komensi. ”Sä saat omat eväät ajallaan.”

Corgi kohottautui ensin seisovilleen ja istui sen jälkeen odottamaan. Sitä arvelutti oliko se ärsyttänyt äskeisellä Isäntää? Sitä ei kuulunut eikä kannattanut tehdä, koska Isäntä oli vallannut lauman johtajan aseman ja siinä asemassa sai olla armoton, jos halusi.

Nappulat ropisivat. Ääni ei tullut kuitenkaan peltisestä ruokakiposta, vaan se oli ennemmin lautanen.

”No, Ressu, ala tulla”, Isäntä kutsui. Corgi ei tiennyt millä kaikilla eri nimityksillä Isäntä kutsui sitä, mutta se oli samantekevää, kun kuuli äänensävystä, että kyseessä oli kutsu.

Corgi rapisteli mennä Huoneeseen ja Komeroon. Mitä lähemmäs Komeroa se tuli, sitä voimakkaammaksi muuttui kaasun etova löyhkä. Kaasu oli pyöreämahaisessa rautapurkissa, jota Isäntä nimitti pulloksi ja jonka paikka oli lattialla siltään hellan edessä. Purkin päällä oli kiemurtamassa oranssi letku, joka haisi myös kovasti. Kaikki Komerossa oli kyllästynyt kaasun hajusta. Oranssi letku näytti päällepäin siltä, että materiaali ja kaikki siinä kiinnosti Nukua, mutta haju sai sen kavahtamaan kauemmas. Ulkoa ikkunasta tulevassa illan viimeisessä, valjussa valossa ja tiskipöydällä olevan lyhdyn palaessa näki kaiken tämän hyvin ja selvästi.

Aina kun Corgi söi Komerossa tai joi vettä, se piti kiirettä, sillä se ei pitänyt kaasusta. Ei hajusta eikä äänestä. Syödessään se seurasi silmäkulmastaan muuttuiko kaasupurkki tai letku jotenkin? Erottuiko siinä jotain huolestuttavaa? Muutosta? Toisinaan Isäntä raapaisi tulen tikkuun, sytytti kaasukeittimen ja laittoi teetä tai kahvia. Kahvi itsessään tuoksui hyvältä, puolittain samalta kuin kadulla kulkiessa, mutta se kärsi, kun siinä oli mukana kaasun paha sivuvaikutus.

Isäntä oli varistanut nappuloita valmiiksi posliinilautaselle. Kun Corgi oli syönyt ne, se odotti antaisiko Isäntä niitä lisää, joskus antoi, mutta toisinaan Isäntä laski vain vettä kippoon nappuloiden jälkeen ja kehotti juomaan. Corgi joi ja koiranjuomakuppi jäi sen jälkeen odottamaan Komeron lattialle nurkkaan, toiseen nurkkaan onneksi kuin kaasumahakas. Juomavesinurkalla oli oma nimensä: Poissa tieltä.

Tällä kertaa Isäntä antoi lisää nappuloita ja Corgi söi myös ne kiireesti.

”Älä ole kyltymätön”, Isäntä sanoi. Tällaisia lyhyitä lauseita sai puhua Kotioloissa, mutta pitemmät olivat kiellossa.

Kun Corgi oli syönyt syömiset, juonut vettä päälle, se aikoi palata Eteiseen, mutta Isäntä tarttui turkista kiinni ja Corgi pysähtyi. He asettuivat Huoneeseen. Isäntä istui sängyn laidalla ja Corgi seisoi lattialla miehen jalkojen edessä. Isäntä aukoi hapsujen solmut, otti ne irti yksitellen ja oikoi sängynpeitteelle. Ne odottivat siinä tai muualla huomisaamua ja uutta käyttökertaa, jos Isäntä ei päättänyt pestä niitä ja asettanut kuivumaan pesun jälkeen lämpöpatterille. Hapsutuksen jälkeen Isäntä tarttui harjaan, kävi Corgin turkin läpi, harjan harjakset rahisivat turkissa, nipistelivät takuissa, mutta Corgi vaikeni tyynesti. Vain pennut vikisivät. Työn päätteeksi Isäntä keräsi tuloksena irronneet karvat tukuksi kouraansa ja kävi pudottamassa ne ulos nurmelle tuuletusikkunasta.

Corgi jatkoi Eteiseen, haistoi lehtipinoa ohimennessään, toista lehtipinoa, värikkäämpää, töpötti mennä ulko-oven eteen kynnysmatolle, jossa kaasunhaju tuntui vähiten, rapsutti itseään minkä ylettyi, ravisti korviaan, nuoli jalkoväliä ja paneutui pitkäkseen.

>>>jatkuu>>>