Päiväkirja

25.4.2020

Lisään kuudennen näytetekstin Tipit -fiktiosta.

Luin eilen loppuun seuraavan kirjan tälle vuodelle. Sen järjestysnumero on 16. Vilho Nenonen: Tavattiin Brondalla. Alle sadan sivun pakinateos vanhasta ravintolasta, jossa aikansa kulttuurisuuruudet kohtasivat ja viihtyivät.

Pinon seuraava on James Joycen Finnegans Wake. Aloitin seikkailun ja maistelin läpi ensimmäiset kolme sivua. En väitä, että olisin ymmärtänyt paljon. Juoni, aihe, mikään ei kirkastunut yhdessä hujauksessa, vaikka tuskin oli tarkoituskaan. Työnnyin korkeaan kaislikkoon, kuiville jääneeseen vesijättömaahan. Kahlasin sinne näkymättömiin. Korsiviidakko ylsi pääni yläpuolelle, eksyin askel askeleelta, tietämättä missä olin, mutta luonto ympärillä oli tuttu. Se oli jäljellä, taivas, sanojen laahus visioita ja ääniä, jatkumo. Astun eteenpäin.

26.4.2020

Aiemmin kerroin siitä, että olen lukiessani jossain paikassa. En ajattele asiaa enkä kiinnitä siihen huomiota. Se sotkisi itse asian eli keskittymisen tekstiin, tekstin sisältöön ja ilmiasuun. Silti, kun olen lukenut jotain kirjaa tai lehteä ja lopettanut luvun, saatan muistaa missä paikassa olin lukiessani tuota kyseistä tekstiä tai tekstinosaa. Esimerkiksi noin kaksikymmentä vuotta sitten hesarissa oli pitkä kulttuuriartikkeli Philip Rothin trilogiasta, johon kuuluivat kirjat Amerikkalainen pastoraali, Mieheni oli kommunisti ja Ihmisen tahra. Luin artikkelin ja olin sitä lukiessani Lauttasaaren kirkon rappusilla, kiertämässä kirkon ohi. Lauttasaari on Helsinkiä. Olin käynyt niillä samoilla kohdin kaksikymmentä vuotta varhemmin, kulkenut kirkon ohi melkein päivittäin. Paikalla ja artikkelilla ei ollut sen järjellisempää eikä loogisempaa yhteyttä.

Tämä on yksi tätä sarjaa, muistumia, jotka tulevat toisinaan mieleen, viimeksi tänään aamuyöllä, kello 4:30 tai niillä main.

27.4.2020

Kaksi tiikerintaljaa on sivulla 130. Kummasti näen tässä yhteydessä hanakasti kaikki vastaan tulevat tiikerit. Niitä on netissä. Tahattomina ja tahallisina. Jopa Stephen Kingin kirjassa Laitos, jota olen lukenut ääneen kohta neljäsataa sivua, vähän kerrassaan, siellä oli maininta tiikerintaljasta.

Kirjoittaja on juna, höyryveturi, jossa veturi hiilineen on keulilla. Muut vaunut kulkevat perässä, ihmisiä vaununosastoissa, sekalaisia ihmiskohtaloita, ravintolavaunussa syömässä ja juomassa, konduktööri kulkemassa penkkien välissä eteen ja taakse, takana tavaravaunu tai ainakin viimeinen vaunu, jossa on vaununsilta ja josta näkee menneen, näkee missä sitä oli hetki sitten, hetki sitten.