Tipit(6)

Näyteteksti 6 - vuodelta 2020, lisätty 25.4.20 

>>>jatkuu>>> 

Se tajusi, että oli nukkunut ja heräsi juuri, tajusi sen siitä, koska Isäntä työnsi ja tuuppasi sitä jalalla sivummalle. Mies oli menossa saunaan, viirullinen, froteinen kylpytakki päällä ja muovikassi kädessä, jossa oli purkit, purnukat ja pyyhe.

”Paikka”, Isäntä sanoi. Hän sammutti lyhdyn, laski sen pimeässä lattialle odottamaan ja rapisteli huoneistonoven auki rappukäytävään. Valot syttyivät sinne. Ne toimivat tunnisteella.

Joka toinen saunakerta oli sellainen, jolloin Corgi sai jäädä yksinään Kotiin ja joka toinen kerta se pääsi mukaan. Saunassa ollessaan Corgi makasi pukuhuoneessa. Se oli käynyt ensimmäisellä kerralla kaikuvassa, kohisevassa pesutilassa, jossa höyrysi ja vielä kuumemman löylyhuoneen lasiovella, mutta se ei halunnut olla siellä. Siitä oli mukavampi maata pukuhuoneen muoviritilämatolla ja kuunnella erilaisia ääniä ja haistella outoja hajuja. Se oli vaihtelua. Mutta tänään oli vuorossa lenkkisauna ja silloin Isäntä ei ottanut Nukua mukaan.

Ovi kolahti kiinni. Pimeä syttyi samalla. Nuku kurotti kuonoaan ja haistoi pimennyttä lyhtyä. Se paikallisti sen vain hajun perusteella. Hajussa oli jäljellä sähköä. Se ei uhannut purkautua sentään ulos, mutta siinä oli virtaa kapasiteettina.

Emännän ja Tyttöjen luona ei saunottu. Corgi-Lukukoira-Nuku oli pohtinut asiaa ja päätteli, että he kävivät ehkä muualla saunassa. Corgi oli ollut lemmikkinä mukana, kun tytöt olivat olleet suihkussa ja suihkuttaneet sen päälle lämmintä vettä.

Corgi nousi, odotti ja kuunteli hetken, kun äänet menivät oven takana rappukäytävässä, niitä oli aina, keräsi sisuaan ja meni kynnet rapisten Huoneen läpi Komeroon vesikipolle. Kaasu odotti sitä. Se ei pähissyt, mutta sihisi varoittavasti. Corgi ei nähnyt vesikippoa, mutta löysi sen tunnustelemalla, vaikka kavala kaasunhaju pyrki sekoittamaan aistit. Juotuaan se kääntyi äkkiä ympäri ja ravasi takaisin Eteiseen turvaan, pihavalon kelmeästi valaiseman Huoneen läpi Eteisen mustaan oviaukkoon, hidasti Eteisessä, koski kuonollaan lastenvaunuja, töytäisi niitä niin, että vaunut vinkaisivat vaimeasti vastaukseksi, kohotti kuonon kohti postiluukkua ja nuuhki.

Mies ja koira kävivät kahdestaan ulkona. He viipyivät ensin omalla pihalla, jatkoivat kadulla jalkakäytävää pitkin. Corgi-Lukukoira-Nuku valitsi suunnan ja Isäntä antoi sen tehdä sen.

”Huomenna on jakopäivä, muista. Samalla käymme katsomassa Äitiä. Se pitää pistää muistiin toisena. Akku on ladattava, vaikka siitä on kulunut vain vähän. Niin se vain on. On pidettävä huoli. Asioita pukkaa päälle, mutta jos ei olisi asioita, ei olisi välttämättä muutakaan.”

Kallioleikkauksen alla oli viileämpi pesä. Kallio hohkasi aina ja sen pinnassa kiilsi ja valui ajoin vesi. Siinä kulki vesisuoni syvemmällä.

Mopsi meni ohi. Nuori tyttö talutti sitä ja mopsi ja Nuku katsoivat toisiaan. Tyttö katsoi kaikkia kolmea, mutta Isäntä murjotti. Isäntä ei vastannut tytön katseeseen. Isäntä oli sellainen.

Mopsi kääntyi heidän jälkeen pientareelle, haisteli ja Nuku seurasi sitä sivusta, mutta ei nostanut kuonoaan maasta.

He jatkoivat puistokäytävää kalliolle, ensin ylös ja sitten alas. Dobermanni tuli vastaan, uros. Se oli siinä yllättäen, mutta sen oma isäntä piti huolen omasta koirastaan ja hihnasta kiinni lujasti ja turvallisesti. Nuku kyykistyi ja laski muutaman tipan lakoontuneille ruohonkorsille ja kun he jatkoivat eteenpäin, se näki, että dobermanni veti oman isäntänsä väkisin tuoreelle jäljelle.

”Sillä emme tiedä, mikä on tilanne? Vakava vai ei? Vaikka tilanne ei olisi tasoa vakava, akuutti, sosiaalihuollon velvollisuus on ja viranomaiset ovat saaneet luvan, kaikki vaadittavat luvat ja heidän organisaationsa on luvannut tehdä kotikäynnin varmuuden vuoksi. Heidän on pakko pitää se, mikä on luvattu. Mahdollisuuksien mukaan. Resurssit eivät anna myöten. Tällaisten sanojen taakse ne kätkeytyvät ja pistävät päänsä. Voi meitä ja meidän päiviämme.”

Isännän raskas huokaus sai Corgin vilkaisemaan tätä. Heissä kahdessa oli paljon samaa, se ajatteli. He olivat moneen kertaan murheen murjomia ja murtamia. He olivat tuulisen rannan puut, joita puhurit ovat vaivanneet ja painaneet köyryyn.

”En anna periksi. Älkää luulko. Hän on sentään Äiti minulle. Hyvät ystävät ja kylänmiehet, ajatelkaa vähän. Ajatelkaa sanomisianne.”

Corgi ohjasi heidän kulkuaan. Tämä reitti oli tullut tutuksi. Tällä reitillä olevat täpärät ja vaaran paikat olivat tiedossa ja ennakoitavissa.

Poikkeus tuli ennen kotipihaa. Sen sijaan, että he olisivat kääntyneet alaovelle niin kuin yleensä ja niin kuin Corgi-Lukukoira-Nuku teki ja kääntyi, Isäntä pysähtyi ja jarrutti yhtäkkiä menon kokonaan. Nuku pysähtyi ja katsoi Isäntää.

”Sopiiko koiralle, että käymme katsomassa uutiset? Kerro eriävä mielipiteesi, jos sellainen on?”

He lähtivät uudelle, osan matkaa samalle ja osittain erilaiselle kierrokselle, ei puiston läpi tällä kertaa, vaan mainosvalojen keskelle, katetulle patiolle, läpimentävälle sisäpihalle ja sieltä kauppakäytävän kodinkoneliikkeen eteen, jossa oli televisio auki näyteikkunassa ja menossa parhaillaan iltauutiset. He seisoivat välkkyvän ruudun ääressä niin pitkään, että Nuku laski takapäänsä alas laattakiveykselle. Mitään muuta ei tapahtunut. Ketään muita ei ollut telkun ääressä. Ei ohikulkijoita. Vain yksittäisiä autonääniä, kun ne ajoivat läheltä näkymättömistä kumirenkaat suihkien asvaltilla. Kuvat vaihtuivat tiuhaan. Kasvokuvana uutistoimittaja, jonka suu liikkui samalla lailla kuin Isäntä pitää äänetöntä puhetta silloin, kun he ylittävät katua. Äänetön puhuja.

Seuraavana ohjelmassa seurasi sää ja urheiluosuus. Nuku oli kyllästynyt, mutta Isäntä katsoi aina vain.

>>>jatkuu>>>