Heinäkuun viimeinen päivä. Pilvinen päivä. Välillä tuulee niin, että parvekeella lasit helisevät. Tuulee niin, että pulujen höyhenet pöllyävät räystäskourun laidalla. Me asumme tätä taloa, mutta niin myös pulut. Talon toisessa päädyssä oletan pääskysten pesivän. Harakat käyskentelevät pihalla. Enemmän harakoita kuin variksia. Varikset päivystävät todennäköisesti kuutostien varrella raatovahteina.
Kävimme aamupäivällä kirjaston jälkeen ulkona syömässä paikallisessa, pizzalla. Tällä kertaa emme kävelleet torille. Säävaraus.
Asvalttimiehet päällystivät kauppakiinteistön pihaa Riihitiellä. Uutta asvalttia oli vedetty Linnalantien varteen pyörätielle ja Sepänkujalle huoltoaseman luo.
1.8.2020
Eilen iltayöstä pilvet kaikkosivat taivaalta ja näimme viisi tuttua, valovoimaista tähteä – Arcturus tuli näkyviin ensimmäisenä, sitten Vega, Altair, Deneb ja Capella ja lisäksi kellertävä kuu nousi etelästä. Täysikuun hetki on elokuun kolmas päivä, jolloin sääennusteessa on luvassa pilviä ja sadetta. Aika usein täydenkuun aika vierähtää ohi pilvien merkeissä tai sitten vain tuntuu siltä.
Aamulla pyöräilimme yhdessä Sivuintielle, Suohoikinsuon laitaan poimimaan mustikoita.
Sää oli mainio, kaksitoista astetta lämmintä ja kevyt pohjoistuuli. Palasimme takaisin metsäautotietä ja polkua Puukylän laitaan ja kotiin päin. Västäräkkejä lensi tiellä edessä. Västäräkkejä oli pihallamme. Lintuihmiset ovat havainnoineet, että varpuset ovat taantuneet viime vuosina, mutta västäräkit taitavat sopeutua muutoksiin paremmin.
Olen edennyt David Foster Wallacen kirjassa Infinite Jest sivulle 190.
2.8.2020
Tänään aamulla oli edelleen poutaa. Pyöräilimme Näkötorninmäelle. Keräsimme mustikoita ja laskimme ohikolkuttavia junia.
Siitä on vasta muutama päivä, kun sain Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoitukseni ensimmäisen version, kirjoituskerran valmiiksi. En ole avannut sitä sen jälkeen, mutta Helena on lukenut sitä kolmanneksen tai puolet. Hän lupaa antaa palautteen luettuaan sen. Maltanko odottaa?
Kirjoittamiseni, se pakko ei ole kuitenkaan loppunut eikä hävinnyt minnekään. Olen työstänyt yhtä keskeneräistä aihetta, jota kaavailen erääseen kirjoituskilpailuun. Olen menettänyt varsinaisen kiinnostukseni kirjoituskilpailuihin – se tapahtui samaan aikaan, kun aloimme pitämään Helenan kanssa yhteistä Kaunis kesäpäivä -kulttuuriblogia – mutta tämä yksi poikkeus mahtuu joukkoon. Löysinkö bloginpidossa mieleisen forumin, jossa saan esille tekstejäni? Se riittää. Sitäkö se on? Osittain, uskon.
Kirjoitan blogiin tekstiä, päiväkirjaa läppärillä ja toista kaunokirjoituksella vihkoon ja joka kaunokirjoittaminen tuli kuvioihin viime vuoden syksyllä. Tunsin tarvitsevani sitä, ei tekstaamista, ei missään nimessä tekstaamista, vaan kaunokirjoittamista. Kirjoitan siis kolmea eri päiväkirjaa yhtä aikaa, rinnakkain ja peräkkäin ja näiden kirjoitusprojektien ohessa tuotan ja työstän muuta tekstiä, joka päivä. Tämän takia lukemiseni jää vähemmälle, vaikka luen myös päivittäin.
3.8.2020
Sadetta illalla, yön yli ja nyt aamulla.
Luontoja ja lintuja ja miksei myös koiria on tullut seurattua tältä maisemaparvekkeeltamme. Pääskyset ovat olleet hyvin näkösällä ja yleensä niitä on lentänyt visertäen ohi useita rinnakkain ja perätysten. Eilen näin yksinään lentävän pääskysen. En ollut niin tarkkana, että olisin ollut varma, että se oli pääsky, mutta se oli yksi ainoa. Pääskyset muuttavat etelään hyvissä ajoin, elokuun aikana ja joka vuosi suunnittelemme, että seuraamme ja pidämme kirjaa, milloin ne lähtevät, mutta aina ne katoavat jälkiä jättämättä.
Rastaat lensivät yli kymmenen linnun parvena parvekkeemme ohi. Eli ilmeisesti nekin valmistautuvat muuttomatkaan.
Eilen illalla siirryimme hämärän langettua lukemaan sisälle, olohuoneen sohvalle. Laitoimme kattovalon. Helenalla oli oma kirjansa, kirjaston kirja, Leena Krohnia ja minä luin Wallacen Infinite Jestiä, joka on nyt sivulla 220 ja vähän yli. Sähköjännite: 220 V.
Laitoin kirjan sohvapöydälle, kun tulin siinä sopivaan kohtaan ja istuin ja katselin asuntoamme, kotiamme. Televisio oli kiinni, tietenkin, olimme lukemassa, mutta televisioruudun yläpuolella, seinällä oli musta piste. Edellisen asukkaan jäljiltä meillä on seinällä kiinnitystulppia ja niiden reikiä. Havaitsin kuitenkin, että piste oli irti seinästä. Hämähäkki oli laskeutumassa alas katosta. Nousimme molemmat tarkastelemaan sitä. Kun siirtyi sopivasti, näki valon tullessa sivusta hienonhienon verkon, jota hämähäkki oli kutomassa. Hienoa.
Nyt aamulla, kun toin aamiaistarjottimen parvekkeelle, kävelin päin verkkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti