19.11.2020
Jalkapallokulttuuria. Takavuosina Suomen naiset olivat hyvin edustettuina pallokentillä ja viime vuosina Suomen miesten uusi polvi on noudattanut esimerkkiä ja tehnyt urotyön toisensa jälkeen. Eilen Wales oli kuitenkin puoli askelta edellä. Se ei ole ihme, kun myös Wales peluuttaa pääosassa nuoria, taitavia ja juoksuvoimaisia pelaajia, maailmantähtiä Wilson ja James ja joiden rinnalla Bale oli tukena. Hyvä, Suomen jalkapalloilijat.
Luumäen historia -teoksessa oli viimeisillä sivuilla puhetta myös meijeristä. Se aloitti toimintansa 1953, jos muistan oikein. Kirja on hyllyssä olohuoneessa. On pitkä matka käydä tarkistamassa asia, mutta eipä se ole kovin olennainen. Meijeri oli uutta aikaa historiankirjan mitassa, mutta todellisuudessa se kaikki tuntui vanhalta ja vanhanaikaiselta, meijerin rivitalot, pesutupa ja yhteissuihkut alakerrassa, vanhaa ja tuhoon tuomittua jo silloin neljännesvuosisata sitten, kun asuimme siellä ja kun niissä taloissa asuttiin vielä. Nyt asuinrakennukset on purettu, maaperä tasoitettu ja jäljellä on enää hylätty meijerirakennus. Kuutostie kulkee leveämpänä kuin ennen siitä ohi. Pitkä-Esso on myös kaukainen muisto, Lomakylä Kivijärven rannassa, jossa kävimme uimassa.
Muistoja kuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa: ”...isä sanoi: >>Mitä jos mentäisiin nukkumaan.>> >>Mennään vain, vaikkei minua kyllä nukuta yhtään; mokoma kahvijäätelököhän se minua pitää valveilla, mutta keittiöstä näkyy valoa ja koska Francoise kerran on odotellut minua, niin minä menen pyytämään että hän avaa pukuni hakaset...”
20.11.2020
Luen välillä runoja, yksittäin, kun on sopiva sauma, yksittäisiä runoja kokoelmista, mutta harvemmin koko kokoelmia. Tältä vuodelta olen merkinnyt lukeneeni Allen Ginsbergin runoja ja nyt merkkaan luetuiksi Po Chü-i:n runoja koottuina yksiin kansiin nimellä Korotan ääneni ja laulan. Se on tänä vuonna 45. lukemani kirja. Laitan tähän mielenkiintoisen lainauksen, yhden monista: ”Tulee päivä, jona valtameren pohjalla lentää pöly, / eikö tulisi myös aika, jolloin kalojen luurangot lojuvat vuorten huipuilla?...” Yli tuhat vuotta myöhemmin tiedemiehet löytävät merenpohjan fossiileja vuorten huipuilta. Merenpohja kohoaa korkeuksiin, kun maankuoren mannerlaatat ajautuvat vastakkain ja niiden reunat nousevat toistensa ylle, rypyttyvät ja kasaantuvat vuorten pilareiksi.
Toissapäivänä aloin lukea kolmatta kertaa Marcel Proustia eli Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Se on moniosainen, mutta oikeastaan osia voisi julkaista yhtenä niteenä. Esimerkiksi kolme ensimmäistä nidettä voisi liittää Swannin nimen ympärille. Combrayn, romaanin ensimmäisen niteen etuliepeeseen olen kirjoittanut lukeneeni sitä kaksitoista vuotta sitten, 2008. Työmatkalukemisina. Ensimmäisen kerran luin Kadonnutta aikaa etsimässä kolmekymmentä vuotta sitten, lainasin silloin kirjastosta kirjan kerrallaan. Luin sen tuoreeltaan, kun kirjasarjan viimeinen osa oli ilmestynyt. Se oli seitsemäs osa ja se tuli julki suomeksi 1989. Sen jälkeen on tullut vielä pidemmin välein kolme nidettä lisää, kuin jälkitoimituksena.
Moni kirja, jonka olen lukenut pitkästä aikaa uudestaan, on ollut minulle pettymys, mutta luettuani Combrayn, ensimmäisen niteen puoliväliin asti, huomaan, että Proust ei petä. Teksti on parempaa, paljon parempaa kuin muistin. Tuntuu, että en ole edellisillä kerroilla tajunnut sitä näin täysin. Ei ihme, jos Proustia pidetään Joycen, Faulknerin ja Simonin esikuvana. Lainaus: ”...pyysikin lääketeetä, ja minun tehtäväni oli mitata apteekin pussista pienelle lautaselle lehmuksenkukat, jotka sitten pantiin kiehuvaan veteen. Kuivuessaan vanat olivat käpristyneet oikukkaaksi korsistoksi, jonka sokkelosta pistivät esiin kalpeat kukat, kuin maalari olisi niitä sommitellut, asetellut...”
21.11.2020
Talvi tiukensi otetta. Aamulla oli jäiset tienpinnat, kun Helena lähti sauvakävelemään. Hän laittoi piikit tossujen kantoihin ja kun suuntasimme yhdeksäksi kirjastoon, meillä oli molemmilla piikit tossuissa. Lainasimme kolme vanhaa lehteä, Parnasson edellisen numeron ja kaksi Kanavan numeroa väli- ja oheislukemistoksi.
Enkeleitä -näytelmäluonnoksen tilanne on tänään se, että aloin lukea sitä läpi aamusta ja olin päässyt ennen puoltapäivää reilusti yli puolenvälin, kun sain uuden idean päätösnäytökseen, ison idean, joka vaatii minua ottamaan uuden version tätä näytelmää ja kirjoittamaan kolmasosan uudestaan. Se ei ole masentavaa, vaan ilahduttavaa. Löysin kadottamani punaisen langan. Tuleva kolmas erilainen loppu näytelmään.
Laitoimme julki näytetekstin Me puhallamme kynttilöitä(24). Kertomus päättyy siihen. Jokin päättyy ja se mahdollistaa sen, että jokin uusi voi alkaa.
22.11.2020
Enkeleitä -näytelmäluonnosta on seitsemänkymmentäyksi sivua repliikkejä. Kirjoitin eilen iltapäivän päätteeksi ja tänään, nyt aamupäivällä loput uudesta loppunäytöksestä. Jätän sen odottamaan huomista, jolloin luen loppunäytöksen läpi ja jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, se muokkaantuu ja muovaantuu lisää.
Yöllä alkoi sadella ja jäät sulivat teiltä. Harmaat pilvet ajelehtivat verkkaan taivaalla. Niiden ohessa erottuu sinitaivasta. Iltapäivällä aiomme tehdä yhdessä kävelylenkin. Iltapäivällä katsomme jalkapalloa, ehkä, luemme kirjojamme, Helena kutoo todennäköisesti ja sunnuntai hiipuu vähin erin iltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti