Terveisiä Taavetista

 23.11.2020  

Enkeleitä -näytelmäluonnoksen päivitykset jatkuvat: Toissapäivänä sain uuden ajatuksen loppunäytöksen kulusta. Olin tehnyt kaksi erilaista loppua, pienin muuttein, mutta nyt tuli eteen kolmas, jossa oli reippaammin muutosta edellisiin. Idea, tämä osaidea iski lauantaina iltapäivällä. Kirjasin sen muistivihkoon. Vähän myöhemmin otin uuden alun ja tahdin tähän viimeiseen näytökseen. Kirjoitin sivun verran. Eilen aamupäivällä kirjoitin jatkoa aloittamaani ja kirjoitin lopulta näytöksen läpi. Sivulukemina kahdeksan. Iltapäivällä luin aamupäivän annin ja totesin, että se on synopsis ja kaipaa täytettä sinne ja tänne. Tänään aamulla ennen kauppareissua jatkoin. Tekstimassaa tuli neljä, viisi sivua lisää.

Ulkolämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin. Kuuden aikaan tien asvaltti näytti märältä, sulalta, mutta kaksi tuntia myöhemmin asvaltti oli valkeassa kuurassa ja laitoimme kauppareissulle piikit tossujen kantapäihin.

24.11.2020

Kuukausi jouluun. Mietin tuleeko minulle joulu näin ennakkoon eli tulleeko kirjastosta ilmoitus, että varaamani David Foster Wallacen Päättymätön riemu on noudettavissa? Toimiiko logistiikka? Onko kuljetusauto ajoissa, aikataulussa?

Luin eilen loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanijärkäleen ensimmäisen, Combray -nimisen osan, joka on tavallaan johdanto ja teemojen esittely. Teksti vain paranee lukukerta lukukerralta. Combray päättyy sanoihin: ”...kirjoituspöytä, jonka olin typerästi pannut sen paikalle, lähti kiireesti pakoon, työnsi edellään takkaa ja siirsi käytävänseinää; pieni piha oli sillä suunnalla missä äsken oli sijainnut kylpyhuone, ja asunto jonka minä olin pimeässä rakentanut, oli liittynyt heräämisen pyörteissä nähtyihin asumuksiin, paennut kalpeaa merkkiä, jonka päivän ojennettu sormi oli piirtänyt verhojen ylle.”

Vein hämärissä lakanat kuivumaan ulos. Myöhemmin huomasin kirjoittaessani, että ulkona satoi lunta isoina hiutaleina, mutta nyt taivas on sininen ja vain muutamia rusottavia pilviä lipuu lännestä itään.

25.11.2020

Päättymätön riemu tuli. Siihen sai kaksi viikkoa lukuaikaa ja tiheää tekstiä on tuhat sivua. Luin eilen yli kahdeksankymmentä sivua. Tarina on sikäli tuttu, että luin Infinite Jestin viime kesänä. Teksti on hyvää myös näin suomeksi.

Tänään alamme julkaista Kaunis kesäpäivä -blogissa Repe -nimistä tarinaa. Olen maininnut aikaisemmin, että Repen alkuidea on 1990 -luvun puolivälistä ja että olen työstänyt siitä aiheesta monia erilaisia käsikirjoituksia, versioita. Tämä uusin Repe – olen maininnut asiasta tässä blogissa aiemmin – on taas uusi versio. Poistin kertomuksesta miehen harharetket maaseudulle. Kirjoitin sen jälkeen vanhan version eteen ja päälle eli vanha teksti oli olemassa taustamuistina ja poistin sitä sitä mukaa, kun käsittelin vastaavat kohdat uusiksi. En ole tarjonnut enkä tarjoamassa tätä Repeä kustantajille eli blogiyleisö on sen ensimmäiset, ulkopuoliset lukijat.

Eilen aamupäivällä luin Enkeleitä -näytelmäluonnoksen läpi. Tänään on aikomus lukea se iltapäivällä ääneen. Helena on kuulijana ja arvostelijana. Hän varaa itselleen sohvan viereen kutimia ja lankaa sekä kynän ja muistilehtiön. Lehtiöitä on monen kokoisia.

 26.11.2020

Enkelit -näytelmäluonnos sai kritiikiltä hyväksynnän loppunäytöksen osalta, mutta sekä alku- että välinäytös vaativat työstöä. Itse asiassa huomasin itse saman, kun luin tekstiä ääneen eilen. Toissapäivänä luin tämän näytelmäkokeilun hiljaa ja eilen ääneen. Toissapäivänä se menetteli kokonaan ja eilen totesin lipsumista ja sotkua kahdessa eri kohdassa ja joihin päätin puuttua. Tänään aamulla olen ottanut uuden version käyttöön, poistin välinäytöksestä kaksi lyhyttä kohtausta ja siirryin sen jälkeen alkunäytöksen keskivaiheille, jota aloin työstää, poistaa paikalleen jämähtänyttä tekstiä ja parnnella sitä osaa, jonka olen jättämässä. Lokakuun kolmannestatoista päivästä alkaen olen ahkeroinut Enkeleitä -näytelmän parissa päivittäin milloin tunnin, milloin kahden tunnin ajan, mutta työtä on vielä tehtävä ennen kuin voin päästää tekstin käsistäni.

Toissapäivänä ja eilen luin Päättymätöntä riemua. Olen siinä parhaillaan sivulla 149.