Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Tilkankadulla

    







Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan Helsingissä on lunta 21 senttimetriä. Talvi on komeimmillaan. Parhaillaan on neljä astetta pakkasta, viisi metriä sekunnissa kaakkoistuulta eikä sada. Eilen korjasin tai parantelin yhtä asiakohtaa Gaz matkaan -tarinassa eli kirjoitin väleihin enkä jatkanut kertomusta. Kokonaissivumäärä lisääntyi kahdella ja on nyt 802 sivua. Helenalla on makuuhuoneessa kaksi unikirjaa, Pentti Saarikosken Euroopan reuna on kesken ja Maja Ekelöfin Rapport från en skurhink odottaa seuraavana. Netissä oli eilen keskustelua siitä, että Ekelöfin kirjaa ei löydy mistään antikvariaatista. Meillä se on på svenska kirjahyllyssä. Muistan lukeneeni sen aikoinaan. Qatarissa Marokon joukkue selviytyi eilen välieriin. Portugali kaatui yksi nolla. Marokkolaiset ovat voittaneet tähän mennessä näissä kisoissa isoista jalkapallomaista Argentiinan, Espanjan ja eilen Portugalin. Marokko on tehnyt jo historiaa. Vieläkö seuraava vastustaja kaatuu, hallitseva maailmanmestari Ranska? Ranskan joukkue voitti eilen Englannin kaksi yksi. Ranskan peli paranee turnauksen edetessä. Lehtien lööpeissä Englantia hehkutettiin vahvana ehdokkaana uudeksi maailmanmestariksi, mutta ei tälläkään kerralla eikä näillä pelimiehillä. Niin se on, puheet ovat puheita.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti