Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Tilkankadulla

    






Aste lämmintä. Illalla satoi isoja lumihiutaleita ja parvekkeen kaiteelle ja lattialankuille keräytyi lunta, jonka länsituuli on sulattanut menneen yön aikana. Helena kokeili eilen uutta villasukankutomistyyliä pyöröpuikolla, mutta vaihtoi sitten sukkapuikkoihin. Hän lukee edelleen Tyyne Saastamoisen runokokoelmaa Ruhtinaslintu. Minun Gaz matkaan -tarinani eteni taas kappaleen matkaa ja on nyt sivulla 777. Luin Galbraithin kirjaa Raha kymmenkunta sivua. Käsittelyssä on Amerikan 1920 -luvun lama ja kymmenluvun lopulla seurannut pörssiromahdus, josta toipuminen vei koko 1930 -luvun. Maailmansotien välisen ajan. Opettavainen kirja, mutta tuskin sellaista luetaan. Raha on ilmestynyt originaalina 1975 ja sen jälkeen, vajaan viidenkymmenen vuoden aikana, on tapahtunut monia inflaatioita, deflaatioita, devalvaatioita ja pienempiä ja suurempia pörssiromahduksia. Rahan ja hintojen vakaus on jäänyt haaveeksi. Eilen Marokko järjesti ison yllätyksen Qatarissa pudottamalla Espanjan maajoukkueen neljännesvälierässä. Peli ja jatkoaika päättyi nolla nolla ja rankkareissa Espanjan pelaajat eivät saaneet yhtään palloa Marokon maalivahdin ohi. Marokolta epäonnistui vain yksi ja kolme täräytti maalin. Sitä riemua kentällä ja itkua toisaalla. Illan myöhäisottelussa Portugali voitti Sveitsin kuusi yksi. Parempi joukkue voitti. Ramos G teki ensimmäisen hattutempun näissä kisoissa. Edellisessä ottelussa pelaaja istui vaihtopenkillä. Valmentaja valitsi oikean kärjen tähän otteluun.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti