Eilen iltamyöhällä pilvet väistyivät sen verran, että pääsimme näkemään parvekkeelta täysikuun ja Mars-planeetan. Toissailtana katsoimme illalla Matti Kassilan elokuvan Kaasua, komisario Palmu ja eilen Tarkovskin Solariksen. Molemmat olemme nähneet aiemmin, Palmu-filmit moneen kertaan. Lunta on satanut reilusti myös eilen. Huoltomiehet kävivät kolaamassa rappujen edustat puhtaaksi päivällä ja illalla. Helena kutoo villasukkia sillä uudella tavalla, että aloittaa sukan kärjestä. Hän on vaihtanut Saastamoisesta Saarikoskeen, Penttiin, otti runoilijan Tähänastiset runot lukukirjaksi olohuoneessa ja unilukemisiksi Euroopan reunan. Molemmissa on kansikuva Kosti Antikaisen käsialaa. Saarikoski kuoli 1983 ja Antikainen 1980. Minä olen edennyt Gaz matkaan -tarinaa sivulle 793. Muotoilen loppukiemuroita. Päättelen, niin kuin käsityössä konsanaan. Tuleeko siitä tuhatsivuinen? Ei tule. En yritä sitä. Mutta saa tulla, jos on tullakseen? Jos on. Luin noin kaksikymmentä sivua Galbraithin Raha -teosta. Se on sopivaa tekstiä luettavaksi, kun työstän enimmän aikaa omaa tekstiäni. Raha on lopuillaan, kirjana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti