Hyvää Uutta Vuotta 2023 |
Hyvää Uutta Vuotta 2023. Tervetuloa Uusi Vuosi 2023. Harjoittelen kirjoittamaan tätä uutta vuosilukua. Lauantai. Vietämme tämän vuoden viimeistä päivää. Ulkona Tilkankadun pihalla, Helsingin Pikku Huopalahdessa näkyy olevan tänä aamuvarhaisena loskaista, lämpötila plussalla ja ilmavirtaus käy etelästä. Sadetta luvassa päivemmällä. Tänään voi miettiä mennyttä, tehdä tilinpäätöstä päättyvästä vuodesta, mutta sopii varmaan tehdä myös lupauksia alkavalle vuodelle. Mietin tätä hetken. Pitääkö muuttaa jotain? Enpä tiedä. Tämä pieni elämämme riittää ainakin minulle. Olen tottunut siihen kuin vanhaan hyvään ystävään. Eilen kävimme kellarissa samalla reissulla, kun veimme pyykit talon pesukoneeseen. Helena haki lehtiöitä, luonnoksia ja pahveja. Hän järjesteli niitä kotona päivän mittaan muiden askarrusten ohessa. Minä työstin Gaz matkaan -käsikirjoitusta, muutin aikamuotoa ja tein korjauksia. Aloitin sen lukuprojektina kaksi viikkoa sitten, mutta huomaan tekeväni ehtaa remonttia. Sopii. Ei haittaa. Teen hyvää. Helena luki eilen loppuun yhden Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkarin, aloitti seuraavan ja minä luin kymmenisen sivua Claude Simonin Georgicaa. Muistaakseni olen lukenut sen vain kerran aiemmin, mutta siellä tulee vastaan varsin tuttua tekstiä. Luulin, että se oli kirjailijan varhemmassa kirjassa Flanderin tie, mutta vaikuttavimmat lukumuistoni ovat näemmä peräisin Georgicasta. Luin myös ääneen vajaan kahden tunnin ajan Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Lupaan, että luen ääneen myös ensi vuonna, vuonna 2023, joka on uusi ja ehjä ja odottaa meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti