Kaunis kesäpäivä

maanantai 12. joulukuuta 2022

Tilkankadulla

    







Eilisiä kuvia sunnuntain kauppareissulta joulukuun hämäränä aamupäivänä. Reilu viikko talvipäivän seisaukseen. Lunta on sohjona Mannerheimintiellä. Kotona kuvasin lumista parveketta ja pihaa punertavan reikäverkon läpi. Tänä aamuna herätyskello ei soinut ja havahduimme tuntia tavallista myöhemmin. Helena luki eilen loppuun Pentti Saarikosken Euroopan reunan ja otti seuraavaksi unilukemiseksi Saarikosken Asiaa tai ei -teoksen. Olohuoneen sohvalla hän kutoi välillä ja luki toisina hetkinä Saarikosken runokoelmaa Tähänastiset runot. Etenin ja tein loppua Gaz matkaan -käsikirjoitukseen, jota on nyt 808 sivua. Luin jonkin matkaa Galbraithin Rahaa. Aloin lukea kaiken lisäksi ääneen seuraavana yhteisenä kirjanamme Robert M. Pirsigin teosta Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Olen lukenut sen aiemmin kaksi kertaa, mutta Pirsigin kirja kuuluu niihin ehdottomiin valioihin, joihin haluaa palata kerran toisensa jälkeen. Ääneenluku sopii nyt jälleen päivärutiineihin. Gaz matkaan -tekstin ensimmäinen kirjoituskerta hissuttelee maaliin maratonin uuvuttamana enkä paini sen kanssa kokopäiväisesti ja toisaalta Qatarin kisojen ottelu- ja katseluruuhka on helpottanut. Joulu, sen tulo ja kaikki siihen liittyvä ei haittaa Helenaa eikä minua. Meille joulu merkitsee rauhan aikaa, lukuaikaa ja aikaa omille luomuksillemme. Rauhallista joulunaikaa. Alkoiko se jo nyt?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti