Kaunis kesäpäivä

maanantai 19. joulukuuta 2022

Tilkankadulla

    






Lumikinokset sulavat ja painuvat kokoon. Eilen vallitsi lauha eteläinen ilmavirtaus. Nyt maanantaiaamuna on aste pakkasta. Kolme kuukautta sitten muutimme Luumäen Taavetista Tilkankadulle Helsingin Pikku Huopalahteen. Kolme kuukautta sitten oli samoin maanantai. Muutama päivä takaperin huomasimme Mannerheimintiellä, että yhdessä puunrungossa oli tuore halkeama ja repeämä. Puu on kai ruotsinpihlaja. Eilen kun kävelimme kauppamatkan yhteydessä kappaleen matkaa Manskun jalkakäytävää pitkin, näin jo kaukaa, että tämä vioittunut puu oli revennyt niin, että toinen haara siitä lepäsi latvus vasten jalkakäytävää. Otin siitä muutaman kuvan. Qatarin kisat päättyivät eilen Argentiinan juhliessa maailmanmestaruutta. Onnittelut. Niin kuin aina kunnon ottelussa paremmuuden ratkaisemiseksi tarvittiin normaalin peliajan lisäksi jatko-ottelu ja vielä rankkarikilpailu. Messi ja hänen joukkuetoverinsa palkittiin kultamitalilla. Maalipörssin voittanut Mbappe sai lohdutukseksi kultaisen kengän. Jatkoin eilen aamupäivällä Gaz matkaan -käsikirjoituksen parissa. Siinä oli sutturainen kohta ja naputtelin sitä paremmaksi moneen kertaan eli ei voi puhua juuri lukemisesta. Luin kuitenkin ääneen katkelman Pirsigin kirjasta Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Isä ja poika palasivat vuoristosta kaupunkiin, hyvästelivät isäntäväkensä ja lähtivät pyöräilemään länteen, kohti Tyyntä valtamerta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti