Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Tilkankadulla

    







Toissailtana yritin ottaa kännykällä kuvan kuunäkymästä, mutta siitä tuli merkillinen suttu. Häiriköivä kännykkä tai ehkä ennemmin näppivika. Eilen kuu erottui heikosti pilvien läpi. Istuimme saunan jälkeen parvekkeella. Sää tuntui leudolta, vaikka oli pientä pakkasta. Ehkä sitä on tottunut taas talveen. Ennustin leikkimielin Helenalle marraskuun puolella, kun satoi ensilumen Helsingin Pikku Huopalahdessa, että lumi lähtee pois ja kolme joulukuun ensimmäistä viikkoa maa pysyy sulana, mutta ennuste ei vaikuta toteutuvan. Helena luki loppuun Leena Lehtolaisen trilogian kolmannen osan Paholaisen pennut. Hyvä kirja, hän kehui. Kirjoitin eilen viisi sivua Gaz matkaan -tarinaa, jota on nyt koossa 757 sivua. Pudotuspelit alkoivat Qatarissa. Hollanti voitti USA:n kolme yksi ja Argentiina Australian kaksi yksi. Ennakkosuosikit pitivät pintansa. Nämä joukkueet kohtaavat puolivälierässä. Tänään ottelevat jatkopaikoista Englanti ja Senegal ja Ranska ja Puola. Yksi näistä neljästä selviytyy välieriin. Tuleeko yllätyksiä vai onko se joko Englanti tai Ranska? Vedonlyöjät asialla. Mistä kaikesta esimerkiksi englantilaiset lyövät vetoa? Kuka saa suoran punaisen? Kuka tekee hattutempun? Kuka voittaa kisat?









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti