Kaunis kesäpäivä

perjantai 10. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Tuuli tulee lounaasta. Eilisillan ja yön on satanut vettä ja räntää ja nyt aamulla puolen kuuden aikaan piha on märkä ja loskainen. Tuulen ajamat pilvet repeilevät ja pienenemässä oleva kuu näkyy hetkittäin naapuritalon katon yllä. Teimme eilen pikaisen ostosreissun keskustassa ennen puoltapäivää. Akvarellipaperia, virkkuukoukkuja ja pyöröpuikko. Siihen aikaan ei näkynyt penkkariajelijoita. Gaz matkaan -käsikirjoituksessa oli sellainen kohta, joka vaati enemmän työstämistä. Edistyin vain viisi sivua. Luimme loppuun Norman Mailerin Hirvipuiston. Siitä jäi vielä tälle päivälle Kuisma Timarin kirjan lopussa oleva arvio Perspektiivin hahmottelua, mutta se ei ole Mailerin tekstiä. Helena piti kirjasta kokonaisuudessaan, vaikka henkilöhahmot olivat ärsyttäviä. Hän lisäsi pilkkuja ja täpliä Gaz matkaan -kansiluonnokseen. Luin eilen loppuun Paavo Rintalan Kauneuden attribuutit -trilogian toisen osan Marian rakkaus. En pysty sanomaan olenko lukenut sen ennen vai en? Sen selvittäminen vaatisi tekemään etsintöjä ulkoiselta kiintolevyltä. Aloitan seuraavaksi trilogian päätösosan Faustus. Kirjastovaraukseni on liikahtanut. Se on Matkalla. Helena löysi sittenkin jonkin suomennetun Simon Brettin dekkarin, varasi sen ja se on myös Matkalla. Alkuillasta katsoimme Vanhojen tansseja. Loppuillan pelasimme varman päälle ja katsoimme jälleen Huuliharppukostajan. Elokuvilla ja elokuvilla on eronsa, niin kuin on kirjoillakin.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti