Kaunis kesäpäivä

lauantai 18. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Lunta sataa. Illalla maa oli vielä musta ja lätäköitä pihatiellä, mutta nyt puoli kuuden aikaan aamulla maassa on kauttaaltaan reilu, valkoinen kerros lunta. Helena sai eilen iltamyöhällä valmiiksi virkatun verhon makuuhuoneen ikkunaan. Tinki valmistui etuajassa. Työstin eilen kahdeksan sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Paavo Rintalan kirjaa Faustus minulla on lukematta sata sivua. Helenalla on unilukemisina Francoise Saganin Myrskyn silmässä. Varaamani Saganin Tervetuloa ikävä on yhä Matkalla eli se on noudettavissa joskus tuonnempana. Fedor Dostojevskin Idiootissa ensimmäinen osa päättyi vauhdikkaaseen kieputukseen, kun ennakoimattomia päähänpistoja saava nainen leikitteli kosimishaluisten ja -intoisten miesten kustannuksella, hyväksyi ja perui yhden miehen kosinnan, hyväksyi seuraavan, mutta perui nauraen senkin ja palasi aiempaan ja lähti viimein kaikkein hurjimman kaverin mukaan. Toinen osa alkoi johdannolla, jossa kirjailija kuljetti tarinaa eteenpäin muutaman kuukauden osalta. Mitä lie jatko? En muista. Olemme lukeneet kirjasta vasta kolmanneksen, joten paljon kaikkea ehtii siinä tapahtua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti