Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Tänään tulee täyteen viisi kuukautta siitä, kun muutimme Tilkankadulle, Helsingin Pikku Huopalahteen. Silloin kesä oli vaihtumassa syksyksi ja nyt vietämme kevättalvea. Eilisen satoi lunta ja tänä aamuna lumisade jatkuu. Puut ja pensaat ovat taas koristeellisen lumitykyn alla. Ripustimme eilen Helenan virkkaaman verhon makuuhuoneen ikkunaan. Hän arvioi heti, että sitä täytyy leventää eli virkkausprojekti jatkuu. Gaz matkaan -käsikirjoitus eteni eilen kymmenen sivua. Nyt aamulla heräsin ennen kellonsoittoa unesta, jossa kirjoitin ja tein siihen lisäyksiä. Tai sitten se on toinen, jokin tuleva aihe, joka näyttäytyi? Kadotin sen. Helena luki eilen loppuun Francoise Saganin kirjan Myrskyn silmässä. Hän etsi omista kirjahyllyistämme mieleistä, uutta luettavaa, mutta kun sellaista ei löytynyt heti, ehdotin, että Heinrich Böllin Erään klovnin mietteitä voisi olla sopiva. Ainakin teos on pienikokoinen sängyssä luettavaksi. Ongelmia riittää Dostojevskin Idiootissa. Kaksi miestä rakastaa samaa naista ja nainen rakastaa toista heistä, mutta ei voi, voi voi, ei voi mennä tämän kanssa naimisiin, koska hän tuhoaisi tämän puhdassieluisen miehen ja valitsee siksi mieluummin toisen, jonka kanssa hän itse menee varmaan tuhoon. Mutta vielä nainen ei ole päättänyt eikä tehnyt lopullista ja peruuttamatonta ratkaisuaan. Eilen näimme jalkapalloa televisiosta ja Hitchcockin varhaisen filmin, mustavalkoisen Toisen maailmansodan aikaan sijoittuvan tarinan Eurooppaan matkaavasta ulkomaankirjeenvaihtajasta. Pehmojännitystä ja romantiikkaa kulisseissa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti