Kaunis kesäpäivä

maanantai 13. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

   




    





 Maanantai. Alkaa vuoden seitsemäs viikko. Säätila on edelleen poikkeuksellisen leuto. Lunta on edellisen pyryn jäljiltä rippeinä pihalla. Vanhat jäniksenjäljet näkyvät parvekkeen alla. Eilen saavutin puolivälin Gaz matkaan -käsikirjoituksessa. Sivulukema on 425 ja koko käsikirjoituksessa on 849 sivua. Kaksi kuukautta kului tässä projektissa ja toinen samanlainen jakso on edessä. Kevät koittaa ennen kuin olen saanut käytyä käsikirjoituksen taas kertaalleen läpi. Helena keskittyy verhonpalojen virkkaamiseen. Hän istuu sohvalla takanani lankakerien ja valmiiden isoäidinneliöiden pinkan keskellä ja televisio tarjoaa ohessa hiljaisella äänellä jotain sopivaa tv-sarjaa. Eilen ulkoilimme vain kauppareissun verran. Vaihteeksi Mannerheimintielle ja takaisin. Iltapäivän lukutunnilla jatkoimme Dostojevskin Idioottia. Olemme lukeneet siitä viisikymmentä sivua. Alkuasetelma on mielenkiintoinen: Päähenkilö ruhtinas Myskin on heikkopäinen, sairaalloinen, hymyilevä kaheli, joka palaa tyhjätaskuna Euroopasta Venäjälle. Hoidot eivät ole auttaneet. Myskin on kummajainen. Selviää kuitenkin, että hän on lahjakas ja pätevä jäljentämään kaikenlaista kirjoitusta, tekstiä ja erilaisia tyylejä. Aha. Luin eilen myös muutaman sivun Paavo Rintalan kirjaa Faustus.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti