Kaunis kesäpäivä

tiistai 28. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Hyvää Kalevalan päivää. Vuosi sitten luin ensimmäisen kerran Kalevalan kokonaan, kannesta kanteen. Helmikuun päättyessä on nyt aamulla täällä etelärannikolla kaksi astetta lämmintä. Eilen kun kävimme aamupäivällä kaupalla, paistoi aurinko kirkkaasti. Edistyin eilen seitsemän sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Olen tässä kuussa käynyt läpi yli kaksisataa sivua tekstiä tätä kirjoituskertaa. Pyykkituvassa ja väliaikoina luin Riitta Jalosen kirjaa Kirkkaus. Teksti on nopeasyklistä ja hyppelevää. Olen kuitenkin nyt hyvin sisällä kirjassa. Helena virkkasi sohvalla televisio auki hiljaisena suomassa sarjadraamaa. Välillä hän oli oman työpöytänsä ääressä tekemässä akvarelleja. Hän on lukenut ensimmäisen kirjan Haruki Murakamin kolmiosaisesta teoksesta 1Q84. Eilen iltapäivällä luimme ääneen kaksikymmentä sivua Dostojevskin Idioottia. Tunnustuksia vihreällä vai oliko se sinisellä penkillä aamuvarhaisella. Vaihteeksi elävämpää tekstiä. Illalla katsoimme osin jalkapalloa ja sen jälkeen varsin hyvän toimintaelokuvan takavuosilta. En muista nimeä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti