Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Sunnuntaiaamu koittaa selkeänä. Kahdeksan astetta pakkasta täällä etelärannikolla. Eilen illalla katselimme parvekkeelta täysikuuta, Jupiteria, Marsia, Orionin tähdistöä ja himmeänä utuna erottuvia Seulasia. Tänään vietämme Suomen kansallisrunoilijan J.L.Runebergin päivää. Runeberg on tunnetuin ja tutuin nimikkotortustaan. Rakastetuin hän on Maamme -laulusta, joka on ensimmäinen runo Vänrikki Stoolin tarinoissa. Viime vuonna vasta luin tämän kokoelman ensimmäisen kerran kokonaan, Paavo Cajanderin suomennoksena. Samt läste jag förra året Fänrik Ståls sägner första gången. Runoelma on muistelo Suomen sodasta 1808-09. Se on kaihoisa ja surumielinen. En koe runoelman niinkään yllyttävän tai lietsovan sotimaan, vaan se huomioi ja valittaa enemmän kansan kärsimystä ja turhaa uhrausta. Eilen Helena alkoi luonnostella hiilellä pinkopahvipohjakselle Gaz matkaan -käsikirjoituksen seuraavaa kansikuvaluonnosversiota. Minä etenin käsikirjoitusta kymmenen sivua. Helena lukee sitä muiden kirjojen ohessa. Luimme myös ääneen yli kolmekymmentä sivua Norman Mailerin Hirvipuistoa. Kirjailija on pääsemässä viimein varsinaiseen asiaan. Mitä lie vetkutti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti