Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kuusi astetta pakkasta täällä etelärannikolla. Ihme juttu, Mannerheimintielle, Ruskeasuolle on ilmestynyt Alepa -pyöräteline. Onko se uusi vai onko se ollut siinä aina? Eilen, kun kävimme kaupalla, kävelimme samalla vähän matkaa eteenpäin jalkakäytävää ja pysähdyimme siihen telineen viereen. Lumisen, tyhjän telineen viereen. Ehdin ihmetellä sitä mielessäni ennen kuin Helena sanoi ääneen: ”Onko tuo teline ollut tuossa kaiken aikaa? Varmaan on.” Teräviä huomioita. Eilen ahkeroin yksitoista sivua eteenpäin Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena teki aamupäivällä jotain akvarellia ja virkkasi muuten isoäidinneliöitä tai luki Haruki Murakamin teosta 1Q84. Minä luin loppuun Francoise Saganin kirjan Myrskyn silmässä. Sen kirjoitustyyli oli vanhahtava, mutta oletan sen tarkoitukselliseksi. Kirjassa elettiin kahdensadan vuoden takaista aikaa Ranskan periferiassa. Jatkoimme eilen iltapäivällä ääneenlukuharjoituksia, Dostojevskin Idioottia, jossa jatkuu harhailu aiheesta sivuun tai aihetta etsien. Onko Idiootti ilmestynyt aikoinaan suoraan kirjana vai jatkokertomuksena lehdissä? Se tuntuu jälkimmäiseltä, jossa tulee eteen harhapolkuja ja rönsyjä ja jolloin pitää vain säveltää korvakuulolta eteenpäin. Viimeiset sata sivua Idioottia ovat olleet kehnoja. Tässä vaiheessa arvioin, että kirja on tekijänsä huonoin. Koinko niin silloinkin, kun luin sen ensimmäisen kerran murrosikäisenä?



 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti