Kaunis kesäpäivä

tiistai 7. helmikuuta 2023

Tilkankadulla

    







 Kevään enteitä eilen. Auringonpaisteessa Mannerheimintiellä kauppareissulla, päivällä erikseen valokuvaamassa Pikku Huopalahden rannalla ja iltapäiväkahvit parvekkeella. Ei malta pysyä sisällä. Gaz matkaan -käsikirjoitus antaa puuhaa meille molemmille. Helena sai aika pitkälle kirjankansiluonnoksensa ja minä kävin läpi yksitoista sivua tätä kirjoituskertaa. Menossa sivulla 383. Puoliväli käsikirjoituksessa lähestyy. Helena luki loppuun Erle Stanley Gardnerin salapoliisiromaanin Kukkakauppias ja kuolema. Perry Masonia. Hän löysi hyllystämme seuraavaksi unikirjaksi Simon Brettin kirjan Varsin tasokas vainaja. Muistan lukeneeni sen joskus, mutta en millainen se oli? Olen lukenut yli puoleen väliin Paavo Rintalan teoksen Marian rakkaus. Kolmannen valtakunnan viimeiset ajat. Attentaattiyrityksiin sekaantuneet siirtyvät vankityrmistä toisiin. Hirtetyt roikkuvat näytteillä lihakoukuista. Liittoutuneiden pommikoneet kylvävät tulta ja tuhoa Dresdeniin. Ääneen luimme vajaa kolmekymmentä sivua Norman Mailerin Hirvipuistoa. Epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea haluaa elokuvatuottajilta yhteistoimintaa ja nimiä. Vastineena on mahdollisuus jatkaa uraa elokuvien tekijänä. Seurapiiri elokuvabisneksen ympärillä liehakoi, menee naimisiin erotakseen, vaihtaa paria, juo, nauttii huumausaineita ja sekoilee. Rahaa tulee epämääräisiltä tahoilta. Siinä ohessa kai jokin filminpätkäkin tulee tehdyksi. Onhan niitä jälkiä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti