Kaunis kesäpäivä

lauantai 16. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

   




 





 Arviointini ei osunut kohdalleen. En päässyt eilen Gaz matkaan -käsikirjoitusta loppuun. Kävin siitä läpi kaksikymmentäyksi sivua. Muutoksia tuli niin paljon, että edistyin hitaammin kuin laskin. Helenakaan ei saanut kutomustaan valmiiksi. Hihat ovat kesken. Reippailimme eilen aamupuolella Munkkiniemeen kirjastoon. Palautimme neljä kirjaa ja lainasin varaamani Irene Vallejon tietokirjan Papyrus, alanimikkeeltään Kirjan katkeamaton tarina. Muistan tämän kirjan, kun se tuli pari vuotta sitten suomeksi. Helena luki sen silloin, mutta minä siirsin sen tuonnemmaksi. Luin sitä eilen seitsemänkymmentä sivua. Aleksanteri Suuri oli Makedonian kuningas. Se oli pyyhkiytynyt mielestä, vaikka se on varmaan mainittu koulun historiantunneilla. Aristoteles opetti Aleksanteria. Ptolemaios oli Aleksanterin ystävä ja henkivartija ja hänestä tuli Egyptin hallitsija. Ptolemaiosten sukuketju hallitsi vuosisatoja Egyptiä. Lawrence Durrellin Alexandria-kvartetti sijoittuu Egyptiin eikä Kreikkaan niin kuin olen luullut. Yksi niitä kirjoja, jotka olen ajatellut joskus lukevani. Henry Miller mainitsee Durrellin. Irene Vallejo kirjoittaa Papyruksen Prologissa, että häntä pelottaa ensimmäisten rivien kirjoittaminen. Teksti on kuitenkin näin lukijasta vapautuneen ja innostuneen tuntuista, luontevaa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti