Kaunis kesäpäivä

maanantai 25. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

   




 





Ryhmäkuvassa kaksi poistuvaa kirjaa ja kaksi, jotka odottavat lukemista. Paksua ja ohutta, suomeksi ja auf Deutsch och på svenska, ei suomalaisia tekijöitä, mutta kääntäjiä kyllä. Annie Ernaux’n Åren on kääntänyt Maria Björkman, Irene Vallejon Papyruksen Taina Helkamo ja Hunter S. Thompsonin kirjan Suuri hainmetsästys Sami Heino, Seppo Lahtinen, Kalle Lintunen ja Pekka Markkula. Ryhmätyötä. Helenan kudonnaisia kirjojen taustana. Eilen sunnuntaina saimme aamulla sadekuuron Helsingin Pikku Huopalahdessa. Otin kuvan loittonevista pilvistä, kun lähdimme kauppaostoksille. Huolellisesti aseteltuja köysikieppejä venelaiturissa. Alepan ovessa oli lappu, että ovi ei avaudu automaattisesti lintuongelman takia. Helena kutoi eilen niin kuin aina. Minä siirsin kolme sivua Lukija -tekstiä pois Varatankki -tiedostoon ja jätin vain ensimmäisen kappaleen, muokkasin sitä ja jatkoin. Kaksi sivua. Aloin lukea Annie Ernaux’n kirjaa Åren, jonka Helena luki pari viikkoa sitten. Hyvältä tuntuu. Taivas on tähdessä nyt aamulla uuden viikon alkaessa. Löysimme Seulaset, Jupiterin, puoliksi Orionin tähdistön ja sitä ylempänä Ajomiehen tähdistön ja Capellan. Lämpötila yhdeksän astetta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti