Kaunis kesäpäivä

torstai 28. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

    












Villiviini punertaa Mannerheimintien varrella. Olen päässyt sen verran sujuiksi tämän windows 11 -käyttöjärjestelmän ja uuden kirjoitusohjelman kanssa, että maltan lähteä nyt aamupäivällä käymään Nuuksion takamailla hengittämässä metsän tuoksuja. Eilen ulkoilimme kahdesti, ensin puiston kautta kaupalle ja takaisin ja puolen päivän aikaan kävimme Ruskeasuon lankarullakioskilla ostamassa piirakoita. Kirjoittelin eilen uutta Lukija -tarinaani. Se on pieni itu, kolme sivua tekstiä, jota olen käännellyt. Käynnistyykö se vai ei? Helena kutoo ja katsoo kutimensa yli televisiosarjaa. Hänellä on luvussa Hunter S. Thompsonin Suuri hainmetsästys ja minulla Annie Ernaux’n Åren. Sää on nyt aamukasteinen. Päivä valkenee verkkaan, joten sovitan lähtöni kello seitsemän bussiin.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti