Kaunis kesäpäivä

lauantai 30. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

    








Lauantai, syyskuun viimeinen päivä. Nopeasti kului tämä kuukausi. Eilen oli Ruskeasuon lankarullakioski taas auki puolestapäivästä eteenpäin. Kävelimme sinne piirakkaostoksille Tilkanvierron kautta ja Mannerheimintien laitaa ja kuvasimme kallionseinämää, omenoita nurmikolla ja Tilkanmäen taloja. Lukija -fiktiota on kuusi sivua. Eilen tuntui, että en enää ajatellut kirjoittavani uudella koneella, vaan että tein tekstiä. Yli kaksi kolmannesta luettu Annie Ernaux’n hienoa teosta Åren. Leijailen sitä lukiessani Mannerheimintiellä Folkhälsanin kohdalla. Årenissa Ernaux muistelee opiskelijaliikehdintää kuusikymmentäluvun lopussa. Tuntuu siltä kuin hän raportoisi Suomen nykytilanteesta. Vaikka emme seuraa uutisointia, aina jotain tietoa maailmanmenosta tihkuu läpi. Ymmärrän ja voi laskea, että maan talous on vaikeuksissa, kun tähänastisista kauppakumppanuussuhteista on luovuttu epäkurantteina eikä tilalla ole mitään korvaavaa. Kilpailu vallitsee kilpailuyhteiskunnassa ja kapitalismissa. Huomasin myös Almanakasta, että huomenna vietetään Miina Sillanpään päivää, joka on samalla kansalaisvaikuttamisen päivä. Pallo on kansalaisilla. Helena sai ilmoituksen kirjastosta: Svetlana Aleksijevitsin kirja on noudettavissa. Haemme sen tänään. Helena palautti jo valmiiksi unilukemisina turhan painavan ja paksun Hunter S. Thompsonin kirjan Suuri hainmetsästys lukukirjapinoon klaffipiirongin päälle.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti