Lommollaan oleva kuu kaartuu länttä kohti kattojen yllä vaalenevalla aamutaivaalla. Vaihteeksi pilvet ovat täksi hetkeksi pyyhkiytyneet pois. Eilen aamupäivällä matkalla Munkkiniemeen kirjastoon väistelimme aluksi lätäkköjä Pikku Huopalahden puistossa ennen kuin koukkasimme lopulta pientä kujaa myöten takaisin asvalttipäällysteelle. Kujalla oli seinustalla pelargonia tuolilla ja pysähdyin ottamaan siitä kuvan. Lainasimme kaksi kirjaa, Helena varaamansa Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historiaa ja minä lainasin meitä molempia varten Annie Ernaux’n Åren, palautuskirjojen hyllystä. Paluumatkalla poikkesimme Mäkkäriin. Helena yllätti tilaamalla pirtelön ja ranskalaiset. Minä otin aterian. Helena kutoo hihoja. Hän tekee sen jotenkin uudella tavalla ja selittää minulle, ymmärtämättömälle. Kaventaa, sen käsitän sanana, mutta muuten se on mystiikkaa. Kävin läpi kymmenen sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Raakkasin kolmen sivun osion pois tekstistä. Se jäi olemaan pelkän lyhyen viittauksen ja tulevan mahdollisen lukijan varaan. Vuola ja Melender vinkkasivat kirjassaan Maailmojen loput, että jostain syystä romaanien keskiosassa tulee notkahdus ja josta teksti ei enää palaudu entiselle tasolleen. Mutta tietenkin sellaista notkahdusta vastaan voi taistella. En tiedä olenko siinä pisteessä ”Gazissa” – en luullakseni, mutta olen kuitenkin tarkkana ja valmiina karsimaan edelleen huonoa ja tarvittaessa kirjoittamaan uusiksi. Helena pääsi lukemaan eilen Sirpa Kähkösen romaania 36 uurnaa ja minä luin neljäkymmentä sivua James Jonesin sotakirjaa Ohut punainen viiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti