Kaunis kesäpäivä

perjantai 8. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

    








Syyskukkakimppu tuli eilen kaupalta mukaan. Mikä päivä nyt on? Helena kysyi. Torstai. Viikonpäivä. Eilen illansuussa Suomen miesten jalkapallomaajoukkue voitti eurokarsinnoissa Kazakstanin maalein nolla yksi ja säilytti paikkansa lohkokärjessä. Iltamyöhällä seurasimme televisiosta, kun Ranska ja Irlanti pelasivat, tulos kaksi nolla. Teimme eilen vain kauppakävelyn. Muun ajan Helena kutoi ja vietti jonkin aikaa myös oman läppärinsä ääressä. Minä jatkoin kaksikymmentäyksi sivua Gaz matkaan -käsikirjoituksen luku- ja paikkaustyötä. Luin sivun verran Franz Kafkan kirjeitä, Briefe an Milena ja kymmeniä sivuja Sirpa Kähkösen jäähyväisiä kuolleelle äidilleen kirjassa 36 uurnaa, jonka alanimike on Väärässä olemisen historia. ”Mitäs läksit”, kirjassa toistuu. Tai: ”Mitäs läksivät.” Oikeassa olijat ilkkuvat väärässä olijoille. Aatteet sekoittavat ihmisten päät, mutta mikä on aatteeton ihminen, onko myös ihanteeton? Aatteet sekoittuvat ja kuorruttavat ihmissuhteet ja ihmiselon ja aiheuttavat suuria tragedioita. Luen henkeä pidättäen. Sirpa Kähkösen teksti tuntuu vaivattomalta, mutta se on täynnä asiaa ja historiaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti