Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Tilkankadulla

    









Sunnuntaiaamu Helsingin Pikku Huopalahdessa. Usvaa ajelehtii pihavaloissa, poppelit erottuvat mustina ja kuu sumuisella taivaalla. Olemme menossa päivemmällä Hakaniemeen maalaismarkkinoille, jos ei tule muutoksia suunnitelmiin. Eilen oli sadetta, mutta myös auringonpaistetta. Kiersimme kauppareissun jälkeen erikseen kuvaamassa rannalla. Helena jatkaa villapaidan kutomista. Hän on ollut myös läppärillään kirjoittamassa jotain. Lisäksi hän on lukenut yli puoleen väliin Sirpa Kähkösen kirjan 36 uurnaa. Minä kävin eilen läpi neljätoista sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Olen siinä sivulla 400. Puoliväli häämöttää. Matkalla Moskovan ja Pietarin välillä, tietenkin Gazilla. Luin eilen muutaman kappaleen Franz Kafkan kirjeitä, Briefe an Milena ja kymmeniä sivuja James Jonesin sotaromaania Ohut punainen viiva. Haavoittuneita, mutta riittävää hoitoa saaneita sotamiehiä palaa komppaniaan. He ovat tyytymättömiä, kun heitä ei evakuoitu. Komppanian lepovuoro on päättynyt ja se marssitetaan takaisin eturintamaan, vihollista vastaan, nälkiintyneitä, punatautisia ja ripulista kärsiviä japseja vastaan. Luulen, että saan kirjan luettua huomisen aikana ja pääsen Sirpa Kähkösen tekstin pariin. Luen sen seuraavaksi. Olen lukenut ennen kaksi kirjaa Kähköseltä, Lakanasiivet ja Vihreä salin.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti