Kaunis kesäpäivä

perjantai 19. tammikuuta 2024

Tilkankadulla

    










Vuosi ja neljä kuukautta sitten muutimme Tilkankadulle Helsingin Pikku Huopalahteen. Elämme lumista talvea. Eilen aurauskalusto ei pysynyt kunnolla lumentulon mukana. Kahlasimme kinoksissa jalkakäytäviä pitkin kaupalle. Helena luki eilen aamupäivällä ja päivällä Me puhallamme kynttilöitä -tekstin. Pyysin kritiikkiä. Hän hyväksyi tekstin, ei kehottanut jatkamaan sitä eikä ole kuulemma tarvetta työstää sitä enempää. Ehdotin, että Helena kuvittaisi Kynttilät. Olin ajatellut niin etukäteen ja odotin vain, että hän saa tekstin luettua ja kuittaa sen valmiiksi. Helena ennakoi itse sen verran, että ehti lähettää minulle yhden piirroksen aiheesta. Iltapäivällä jatkoimme Marko Tapion romaanin Aapo Heiskasen viikatetanssin ääneenlukua. Itseluottamus horjuu. Rimakauhu. Illemmalla Helena luki James Joycen teosta Finnegans Wake ja minä luin kaksi runoa Allen Ginsbergiltä ja muun ajan Claude Simonin Georgicaa. Sen on suomentanut Jukka Mannerkorpi, runoilija Juha Mannerkorven poika.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti