Kaunis kesäpäivä

tiistai 2. tammikuuta 2024

Tilkankadulla

    











Helena alkoi lukea James Joycen kirjaa Finnegans Wake. Muistaakseni kolmannen kerran. Tasapainoa sukankutomisen, televisionkatsomisen ja Marcel Proustin pitkänpolveilevien, eksyttävien lauseiden kuuntelemisen oheen. Jatkoin eilen Me puhallamme kynttilöitä -tarinan parissa. Melkein puolivälissä. Ulkoilimme eilen vain kauppareissun verran, Tilkankadulta Mannerheimintielle ja takaisin. Iltapäivällä luimme loppuun Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin yhdeksännen niteen, Pakenija. Päähenkilön nuoruuden rakkaus ja hänen paras miespuolinen ystävänsä menivät naimisiin. Tänään aloitamme tämän pitkän kertomuksen viimeisen niteen, Jälleenlöydetty aika. Aloin lukea Maylis de Kerangalin kirjaa Sillan synty. Hän kirjoittaa kivasti. Helena lukee siis Joycea ja unikirjaksi hän otti Aila Meriluodon Talvikaupunki -runokokoelman, ei ensimmäistä kertaa. Katsoimme iltaviimeiseksi kaksi Matti Kassilan Palmu -elokuvaa, Kaasua komisario Palmu ja Tähdet kertovat, komisario Palmu. Komisario Palmun erehdys ei näkynyt Yle Areenassa. Siinä on kai kysymyksissä oikeuksista, rahasta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti